22. elokuuta 2016

Arki ja äitiys.

Sade heittäytyy alas taivaalta tihkuna, istun keittiön pöydän ääressä kahvikuppi vieressäni, musiikin soidessa taustalla. Spotifyn jokin suosittu lista. Mm.
Olen käynyt aamulla kävelyllä sen jälkeen kun vein pienimpäni hoitoon. Silloin aurinko vielä paistoi, ja sen lämpö tunkeutui iholleni saaden hien pintaan kevyemmin. Ihanaa.

Mietin että ehkä minun pitäisi hieman useammin päivittää kirjoituksiani. Joku käy näitä joskus lukemassa, mutta ei se olekaan se minun pointtini kirjoittaa, lukee kuka lukee. 
Tylsää tavallista elämää ja mielenkoukeroiden pohdintaa, iloa, surua, arkea. Kiinnostaako se ketään?! Aivan samantekevää, sillä minulle tämä on vain kanava kasvattaa itseäni. Minulle itselleni tärkeämpi kuin muille. 
Hymyilen, tylsä on ehkä väärä sana. En koe että elämäni on tylsää, siinä tapahtuu jatkuvasti jotain. Ja olen oppinut huomaamaan sen. Olen avoimempi elämälle. Olen avannut sydämeni elämälle. Ja silloin huomaan myös mitä tapahtuu.
Itseasiassa elämässäni tapahtuu paljon. Suuria asioita, pieniä asioita. Mutta kaikki yhtä merkityksellisiä. Tai merkityksettömiä, miten sen ottaa.

Elämähän on loppujenlopuksi juuri sitä mitä sinä siitä teet. Miten sinä ajattelet. Olen siitä aikaisemminkin kirjoittanut.

Ja tällä hetkellä, toisen eroni jälkeen, olen ymmärtänyt että minä en tarvitse ketään elämääni ollakseni ehjä. Olen tyytyväinen "yksin". Sekin kaksipiippuinen juttu. Loppujenlopuksi en ole koskaan yksin, minulla on rakkaita ympärillä niin paljon. Mutta toisaalta, jokainen ihminen on yksin koko elämänsä. Yksin me seisomme, yksin me elämme, itsemme kanssa. Koko elämän. Loppujenlopuksi olet ja elät vain itsesi kanssa. Et pääse itsestäsi irti. Voit yrittää, ja varmasti moni sitä yrittääkin. Tällä tarkoitan halua päästä todellisuudesta pois, sitä karkuun, turruttaa itseään, kuten huumeilla, alkoholilla.. Toisaalta, todellisuutta sekin.

Eilen. Äitinä, koin suurta huolta ja surua lapsestani, teini-ikäinen, esikoiseni, jolla oli henkisesti todella paha olla. Kipu joka saa hänet satuttamaan itseään fyysisesti. 
Se pistää matalaksi, pistää miettimään. Oman lapsen pahaa oloa on hirvittävä katsoa. Silitin hänen hiuksiaan ja katsoin kun hän itki.
Mutta lapselle tieto siitä, että olen aina läsnä, aina kuuntelemassa, eikä ole mitään asiaa maailmassa mikä jättäisi minut äidin roolistani, toivottavasti auttaa edes asteen verran. Tuo sitä turvaa ja antaa rakkautta. Niitä kaikista tärkeimpiä asioita. Ja valaa luottamusta.

Rakastan lapsiani yli kaiken, he ovat elämäni valo. Kun minusta tuli äiti, olisin voinut sen tatuoida otsaani. Olin niin ylpeä. Muistan vielä kun menin kauppaan yksin, ilman pientä prinsessaani, huomasin välillä "heijaavani" kauppakärryjä, kuin ne olisivat olleet lastenvaunut. Tämä sai  minut aina hymyilemään. Ajatus siitä saa yhä.

Äitiys. Maailman upein ammatti. Maailman upein rooli. Valitettavasti myös niitä väheksytyimpiä "ammatteja". Mikään koskaan ei tule merkitsemään minulle niin paljon kuin äitinä oleminen.
Lasten kanssa minä kasvatan samalla itseäni. He kasvattavat minua siinä missä minä heitä.
Äidin arki osaa olla hektistä, enkä nyt väheksy isyyttä, en todellakaan. Ihan yhtälailla merkitystä on isyydellä, mutta puhun nyt vain äitiydestä, sillä olen äiti, en isä. Yllätys, yllätys. :)

Minulla, monen lapsen äitinä, jotka ovat eri-ikäisiä ja tarpeet erilaisia, arkirumba on aikamoista. Varsinkin nyt yksin ollessani. Mutta oma on valintani ja perheemme voi nyt paremmin kun olen eronnut. Omaan jaksamiseeni saan tukea, enkä pelkää pyytää apua, tai myöntää sitä että aina ei vain jaksa.
Välillä olen sulkeutunut vessaan itkemään väsymystäni, ja sallin sen itselleni. Minulla on lupa olla myös väsynyt. Ja kerron sen myös lapsilleni. Välillä huudan, en ole täydellinen. Yritän tosin välttää sitä, joskus se vain on vaikeampaa jos on väsynyt. Silloinkin selitän sen lapsilleni. 
Haluan opettaa heille että on lupa tuntea ja näyttää tunteensa. Haluaisin heidän oppivan sen että tunteista on myös hyvä puhua, eikä mikään aihe ole sellainen mistä ei voisi puhua.
Olen itse avoin keskustelemaan mistä hyvänsä. Ei ole aihetta joka minusta olisi tabu. Miksi olisi? Olen sinut kaiken kanssa. Mikä tärkeintä, olen sinut itseni kanssa.

Arki on raakaa työtä, oma asenne ratkaisee.
Välillä jätän huoletta arkiset askareet tekemättä, eivät ne tekemällä katoa. Lähden mielummin vaikka puistoon pienempieni kanssa nauttimaan ulkoilmasta ja heidän kanssaa olosta. Kyllä kotia kerkiää puunata ja siivota. Asia kerrallaan, ja tärkeysjärjestykseen.
Hyvä äiti ei tarkoita sitä että koti on siisti ja aina täydellinen. Ei, se tarkoittaa aivan muuta. Se on sitä mitä sinä annat lapsellesi. Läsnäoloa. Aina ei tarvitse olla keksimässä jotakin erikoista mitä tehdä. Arkiset asiat ovat niitä mitkä eniten merkitsevät. Pienet ilot elämässä.
Ole läsnä lapsesi elämässä, näytä että sinua kiinnostaa. Nauti siitä, se merkitsee lapselle paljon. 

Elän päivän ja hetken kerrallaan,
nautin elämän tuomista asioista.
En elä menneessä, enkä tulevassa.
Menneisyyden kanssa olen sinut. 
Tulevaisuus on arvoitus.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti