Oma prosessini

Tämän aamun aloitin siivoamalla, kun olin vienyt pienimpäni hoitoon ja isommat lähteneet kouluun. Niin, en siis ole nyt töissä. Töitä olisi tarjolla, olisi ollut tämän kuun alusta lähtien, mutta tilanteestani johtuen tein tietoisen valinnan "olla köyhä".
Rahan arvo on mitätön verrattuna omaan hyvinvointiin. Ja nyt on tilanne jossa tarvitsen aikaa itselleni. Aikaa prosessille jota käyn läpi. Prosessi, joka minun täytyy käydä läpi, ennen kun voin jatkaa täysillä eteenpäin. Avioero.

Eilen illalla juttelin ystäväni kanssa puhelimessa. Meidän puheluillamme on tapana venyä, aina löytyisi lisää asiaa, mutta myöskään hetken hiljaisuus sanojen ja lauseiden välillä eivät häiritse. Nautin hänen kanssaan juttelusta suunnattomasti.
Olen sitä mieltä että tämän ihmisen pitäisi olla aivan toisella alalla. Hän ikäänkuin antaa työkaluja miten toimia oman pään sisällä. Tai ei toimia, vaan ajatella. Ymmärtää. Onko tämä hassusti sanottu?
Tämä henkilö ei ole ollut elämässäni pitkään, vaikka siltä kyllä tuntuu. Hän tuntuu turvalliselta, luotettavalta. Hän on läsnä.
Kohtaamisemme oli tarkoitettu. Ilman tätä henkilöä tietyt asiat elämässäni polkisivat paikoillaan, tai ainakin prosessini olisi hitaampaa. Hän auttaa minua avaamaan solmuja pääni sisällä. Näen ja tunnen itseni kirkkaammin. Sitä hän teki myös eilen.
Ajattelen yhä vahvemmin että kaikelle on tarkoituksensa. Sen huomaa aivan pienistäkin asioista. Kaikelle on tarkoituksensa, uskoni siihen on vahva.

Ymmärsin sen että haluan käydä tämän prosessini läpi, ilman että kohtaisin nyt "suuria tunteita".
Siksi en kaipaa ketään sekoittamaan pakkaani, päätäni, elämääni.
Ja vaikka kirjoitin jossain aikaisemmassa blogissani että olen vapaa, niin ymmärrän sen että en voi olla täysin vapaa ennen kuin tietyt ajatukseni ovat läpikäytynä. Ymmärrettynä ja täysin hyväksyttynä. Silloin ne asiat eivät ole niin läsnä ajatuksissani, vaan voin päästää niistä irti.
Antaa niiden leijua tiehensä.
En ehkä saa kirjoitettua asiaa tähän juuri sillä tavalla kuin sen ymmärrän. Ymmärrettävästi.

Henkilö joka särki sydämeni, teki oikean ratkaisun palatessaan vaimonsa luokse. Mikäli hän ei olisi tehnyt tuota ratkaisuaan, en minä olisi kyennyt tekemään tätä avioeroprosessia loppuun, antaa sille ja itselleni aikaa. Eli silläkin on tarkoituksensa.
Hän palaa vielä elämääni. Välillämme oli ja on yhä jotain erityistä.
En että tarvitsisin häntä. En tarvitse tietyssä mielessä ketään, siksi minun on niin helppo hyväksyä hänen ratkaisunsa. Hänellä on oma prosessinsa vielä edessä. Hän teki helpon ja turvallisen ratkaisun, minä taas vaikean, ja raskaan.
En tehnyt sitä hänen takiaan. Päätöstä erota aviomiehestäni. En todellakaan. Tein sen itseni takia, oman hyvinvointini, oman onnelllisuuteni.
Minun takiani. Minun. Ja myös lasteni takia.
Se että edelleen rakastan tulevaa ex-miestäni, tekee tästä vaikeaa. Hyväksyn sen että rakastan. Minä saan rakastaa häntä, vaikka en voi häntä kumppanikseni ottaa enää.

Tässä hetkessä olen onnellinen.
Minun ei tarvitse pelätä mitään, minun ei tarvitse suorittaa mitään.
Vatsani on täynnä herkullista avokadopastaa jota äsken tein, ja söin.
Aurinkokin alkoi hymyilemään, lämmittämään paisteellaan.

Tämä hetki tässä,
on juuri hyvä nyt.