22. syyskuuta 2017

Läsnäolo

Heräsin ukkosen jyrinään.
Olin yllättävän pirteä sängyssä venyytellessäni joten nousin ylös. Tunnen kyllä väsymyksen jossain sisälläni kaivelevan. Työnnän sen pois.

Sytytin kynttilät.
Tähän aikaan (aamusta) harvoin kynttilöitä polttelen, tulee ihan joulunaika mieleen, ja hymyilen. Mutta ulkona on niin pimeää ja synkkää, tuli tuo tunnelmaa.
Rakastan tulen rauhoittavaa vaikutusta. Ja se on minun elementtini.

Siitä tulikin mieleen kirjoittaa muutama sana läsnäolosta. Hyvinkin tärkeä asia.
Olen itse ollut hyvin pitkälti suorittaja koko ikäni. Muistan kun pienempäni olivat pieniä.. Tein aina koko ajan jotain. Päivän aikana istuin ehkä sen pienen hetken kun söin, muutoin vasta illalla kun lapset nukkuivat. Siivosin ja puuhastelin koko ajan.
Nyt tuntuu että olen täysin eri ihminen. Minä pysähdyin. Pysähdyin kuuntelemaan itseäni.
Läsnäolo, hetkessä oleminen ei ole helppoa. Mutta siihen oppii.
Minä en varmaan olisi lähtenyt tähän ellei tämä kaiken herättänyt ihminen olisi käynyt elämässäni.
Kiire on aina ollut minulle, keholleni, myrkkyä. En ole osannut pysähtyä. En ole osannut kuunnella itseäni, koska en liiemmin itseäni arvostanut. En sitä koskaan ole tehnyt, ennen kuin nyt.
Milloin sinä pysähdyt kuuntelemaan itseäsi? Mistä pidät, mikä tuo sinulle voimaa arjessa? Mikä sitä vie? Yksinkertaisia kysymyksiä joita harvoin miettii.
Minulle itselleni luonto on valtavan tärkeä, aina ollut, mutta nyt tärkeämpi kuin koskaan. Ja nimenomaan metsä. Se rauhoittaa, siellä tunnen niin valtavan hyvää oloa, joka kumpuaa niin syvältä etten edes tiedä mistä. Monesti minua alkaa jopa itkettämään siellä ollessani, sillä minulla on niin hyvä olla.

Minulla olisi nytkin vaikka mitä mitä voisin kotona tehdä, mutta en halua. Eikä se ole laiskuutta. Ymmärrän asiat toisin. Eivät ne asiat tekemällä katoa, ja turhaan minä niitä stressaan.
En koskaan ole ollut "sohvalla istuva tyyppi", mutta olen harjoitellut ja nyt sitä osaan myös olla.
Ennen kuuntelin musiikia kovalla, sillä rakastan musiikkia. Nyt hiljaisuus on musiikkia korvilleni, ainakin ne hetket kun olen yksin kotona. Korvani ovat herkistyneet äänille, siksi nautin myös hiljaisuudesta, ja kuuntelen miltä se kuulostaa.
Minussa tapahtuu nyt muutoksia joita en ole edes suunnitellut tai miettinyt. Ne vain tulevat. Nyt on sen aika.
Energiat muuttavat muotoaan minussa.
Ja vaikka olen väsynyt, olen äärettömän tyytyväinen.
Poikanikin, josta eilen kirjoitin, sain ymmärryksen häneen. Hän kuunteli minua, vihdoin ja viimein. Tiedän että olen hänelle äärettömän tärkeä. Tärkeämpi kuin kukaan muu.
Minä olen se pylväs joka hänen elämässään pysyy eikä lähde pois.
Vanhemmuus on tärkeä asia, eikä todellakaan aina helppoa.

Tämä nyt oli tälläinen "välikirjoitus" jolla nyt paljon virkaa edes ole, mutta näillä mennään.

Rakkautta päiväänne.

2 kommenttia:

  1. Ihaan tunnelmallinen teksti! ♥ Oli tosi kiva lukea ja fiilistellä. Kuvia olis kiva katsoa vähän isompanakin (ku kuvan liittää blogitekstiin ja klikkaa sitä kuvaa ni pystyy valita vaihtoehdon erittäin suuri). Jos susta siis vaan tuntuu että isommat kuvat vois sopia sun blogin henkeen, ni näin lukijan kannalta se ainakin olis kiva :) Ja hei toi sun blogin tausta on älyttömän nätti!

    ♥: Linda/Revontulipalo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Linda, ihania sanoja. <3 :) Kuvia nappailen useimmiten netistä, siksi en koe että ovat "minun". Toki omia kuviani voin lisäillä koska kuvailemisesta pidän muutenkin. Kiitos ideasta. Ja taustakuva on oma. :)

      Poista