Miksi voimat eivät ole jo loppuneet?
Viimeisen reilun viikon on ollut itsellä todella haastava olo itseni kanssa. On energioissa puhdistautumista, on tullut käsittelyyn asioita, menneistä, lapsuudesta.. Isoja ja vaikeita asioita jotka olen peittänyt itseltäni.
Olen ollut nyt hyvin tunneherkkä sekä ärtynyt helposti mikä ei ole luonteelleeni ominaista. Ja koska lapseni ovat myös herkkiä, niin osalla heistä on ihan tätä samaa.. Kahden lapseni kanssa on ollut valtavan vaikeaa.
Äskenkin kyyneleeni valuivat, turhautumisesta. Miksi pieni suuri ihminen ei voi ymmärtää miten elämänsä tulee menemään päin persettä jos ei vaihda asennetta. Alkaa olemaan siihen viimeiset mahdollisuudet ennen kuin on liian iso ja silloin on vaikea kääntää enää kelkkaa. Päätökset jotka tehdään nyt, vaikuttaa paljon jopa aikuisuuteen.
Sydämeni tuntuu painavalta kun rakastaa toista niin paljon eikä toinen huolehdi itsestään. Mutta en voi tehdä asioita toisen puolesta, voin vain olla tukena ja rakastaa. Katsoa kun toinen tekee virheensä.
Raskasta on yksin kantaa kaikki, ei ole helppoa. Mutta muistutan itseäni että tämä on minun valintani. Minun valintani ollut jo ennen syntymääni, eikä minulla ole mitään syytä haistatella itselleni niistä päätöksistä. Toisaalta, vastuun lähes kaikesta olenkin kantanut koko ikäni, jopa parisuhteiden aikana. Olen aina ollut kaikkien kantava voima, eikä kukaan ole antanut sitä minulle takaisin. Olen kauhonut ämpäristäni koko ajan muille, saamatta vastinetta. Kukaan ei ole jaksanut täyttää ämpäriäni. Paitsi lapseni omalla rakkaudellaan. Pyyteettömyydellään, ilollaan ja naurullaan. Kaikki lapseni.
Juuri nyt olen äärettömän väsynyt. Haluaisin nukkua. Olen ollut väsynyt monta päivää. Johtuu tosin myös säästä, sekä planeetoista ja niiden asennoista (vaikka niistä en juuri mitään tiedäkään, mutta ovat silti mielenkiitoinen aihe), olen hyvin herkkä nykyään energioille.
Toki olen myös onnellinen. Nautin pienistä asioista. Tänäänkin kävin metsässä kävelemässä muutaman tunnin, se on paikka joka minut rauhoittaa ja saa maadoittumaan. Saan yhteyden luontoon ja kunnioitan sitä. Rakastan sitä. Rauhoitun.Minulla on monta syytä olla iloinen ja olenkin. Mietin vain mistä tämä voimani kumpuaa ja kauanko sitä kestää? Loppuuko se joskus?
Ehkä ei lopu. Miksi edes ajattelen tuollaisia? Tunnen voiman itsessäni ja tiedän että en anna periksi. En koskaan antaisi periksi. Rakkaus asuu minussa voimakkaana ja sen avulla jaksan. Jaksan läsnäolon voimalla, jaksan ystävieni avulla. Asioiden avulla jotka minulle merkitsevät. Kirjoittamalla.
Elämässäni vain on nyt raskaampi hetki joka vaatii voimia.
Itken herkästi, ja annan itkun tulla. En enää peittele sitä kuten ennen. Ja miksi pitäisi?
Olen myös havainnut mielenkiintoisen seikan, enkä tiedä johtuuko omista herkistyneistä energioista vai jostain muusta, mutta en saa nykyään enää syötyä lihaa. Punaista lihaa en juurikaa ole edes syönyt, mutta kanaa tms aina. Nyt on tullut totaalinen stoppi. Liha maistuu pahalta. En halua laittaa sitä suuhuni enkä ymmärrä miksi. Olen hieman hämilläni sillä tässä tunteessa ei ole mitään tietoista. se vain tulee, kehoni ei halua sitä, enkä voi pakottaa itseäni.
Kyllä elämä on erikoista..
Jospas keittäisin kupposen kahvia ja nauttisin hetken olostani ja sitten arkiaskareisiin.
Rakkautta ja valoa kaikille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti