Ei sanoja. Katse riittää. Sinuun itseesi.

En ole hetkeen ollut paikalla.
Oma elämä on vienyt puolelta toiselle. Myrskyiltä en ole välttynyt mutta olen päässyt helpommin takaisin keskukseeni jonka olen löytänyt.
Liekö sattumaa että tänään vietetään hetki vielä päivää 11. syyskuuta kun tätä aloitan kirjoittamaan.
Minun pitäisi nukkua, mutta tarve on saada asioita ulos.

Olen itseasiassa aika järkyttynyt että siitä on melkein vuosi kun ajatuksiani jaoin täällä.
Niin paljon elämässäni, ei vaan sisimmässäni, tapahtunut etten tiedä mistä aloittaa. 

Prosessi jonka luulin jo osittain päättyneen vuosi sitten.. Olikin vain alkusoittoa sisimmässäni.
Olen löytänyt itseni. Käänteet ajatuksissani.. En enää osaa enkä halua laittaa asioita tiettyihin opittuihin muotteihin. Ja miksi pitäisi!? Sana kaksoisliekki on minulle asia joka on ollut pakollinen joskus. Jotta pystyin jäsentämään ajatuksiani paremmin. Löytääkseni tietoa enemmän. Sana tuntuu kuluneelta.
Ei, väärin sanottu, mutta se ei herätä minussa enää mitään erityistä.
Koen että rakkaus on laajempaa. Sitä ei voi työntää yhteen sanaan, ei määritelmään.
Ihminen jota olen täällä liekikseni sanonut, on minulle aina erityinen, on hän sitten millä nimikkeellä tahansa. Sidos välillämme on katkeamaton.
Ja hänelle haluan sanoa kiitos. 

"Kiitos että olet tehnyt ratkaisusi ja valintasi. Ne ovat kaikki olleet oikein ja kaiken sen surun ja tuskan jälkeen näen mitä asioiden takana oli. Ja on yhä. Ja se on jotain mahtavaa!! Voisin syleillä sinua. 

Kiitos että annoit minulle tuskan, sen avulla nousin itseeni, löysin minut. Näen itseni, ja ensimmäistä kertaa elämässäni rakastan olla minä. Kiitos rakas. "

Ja se on tärkeintä tällä matkalla. Löytää sisimmässä tasapaino ja rakkaus itseään ja muita kohtaan. Oppii kohtaamaan asiat sielun tasolla ja tunnistaa egon kujeet.
Jokaisella polku on oma eikä voi verrata mitään tai ketään. Kaikki on yhtä arvokasta ja yhtä oikein.

Viimeksi kirjoitin toisesta mahdollisesta tulevasta kaksoisliekistä. Siitä muutama sana. 

Kohtasinkin vuoden alussa henkilön jonka kanssa oli telepaattinen ja uskomaton energia. Hänen lähellään energiat virtasivat lähes tantramaisesti. Mutta.
Hän olikin vain matkallaan opettamassa minua. Näyttämässä asioita. Asiat välillämme eivät toimineet kuin hetken.
Ja päästin hänestä irti.
Edelleen tunnen välillä häneenkin yhteyden, ja minulle tulee surullinen olo hänen puolestaan. Hänellä ei ole helppoa mutta minä en ole se joka hänen elämäänsä muuttaisi. Sen pitää olla hän itse.
Kuten jokaisen meistä kohdalla.

Me teemme valintoja, joilla syystä tai toisesta on merkitys. Voimme myös kääntää suuntaamme ja oppia, ei tarvitse jatkaa oravanpyörässä juoksemista niin kiireisenä ettei hikeä edea kerkiä pyyhkimään.

Minä olen pysähtynyt ymmärtämään. Yritän sitä ainakin kovasti. Parhaani. Ihastelen pieniä asioita ja koen myötätuntoa jopa mehiläistä kohtaan jonka näen makaavan kadulla, siinä viimeisen hengenvetonsa ottaneena.
Tiedän etten välttämättä ole aina oikeassa eivätkä asiat mene kuten heti pitäisi. Hyväksyn sen. Luottamus  on suuri että ne menevät kuten kuuluukin. Omalla painollaan.

Yhä kävelen käsi kädessä, rinta rinnan, menneen ja tulevan kanssa. Tässä hetkessä. Ja näin minun on hyvä.

Rakkautta teille. ❤️