Kaksoisliekistäni kohti omaa elämää

Katselen kelloa ja huomaan sen olevan jo myöhäisessä iltapäivässä. Mihin tämäkin päivä on hukkunut?!

Olen paljon miettinyt miestä joka on kaksoisliekkini. Se kokonaisuus, matka jonka olen kulkenut tavattuani hänet.. Huikea. Mutta silti ihan alussa vielä. Tai kenties lopussa. En osaa sanoa sitä eikä minun sitä tarvitse tietääkään.

Lueskelin muutama ilta sitten vanhoja meilejä joita toisillemme lähettelimme kun vielä olimme yhteydessä. Siitäkin on jo puolitoista vuotta kun hän jätti minut kuin nallin kalliolle, häipyi sanomatta sanaakaan. 

Mutta minä ymmärrän. Ehkä jopa paremmin kuin hän itse tällä hetkellä. 

Hän oli kirjoittanut minulle erään meilin, missä kertoi tunteestaan, että välillämme on jokin erikoinen yhteys, hän tunsi kuin olisin aina ollut hänen vieressään, vaikka en fyysisesti ole edes ollut, tai edes yhteydessä emme olleet teinivuosien jälkeen kovin intensiivisesti. Hän sanoi että asiat mitä kerron itsestäni, ei tunnu tulevan yllätyksenä koskaan. Hän mainitsi jopa että tuntee kuin meidän auramme sopivivat yhteen täydellisesti.. Miten hän onkaan tuollaisia ajatellut silloin?? Se on yksi kaksoisliekkisuhteessa.. Yhdestä sielusta jakauduttu.. Siksi tuttuuden tunne. Siksi se selittämätön yhteys jota ei voi katkaista vaikka ei yhteydessä olisikaan.

Laitan loppuun linkin eräästä tekstistä missä kerrotaan kaksoisliekkiydestä jos haluaa lukea.

Olen kulkenut pitkän tien tähän mielenrauhaan hänen ja omien tunteideni suhteen. Puolitoista vuotta töitä se vaati.

Viimevuosi oli ahdistusta, pelkoa, kauhua, kieltämistä ja rikkinäisen sydämen paikkaamista. En varmasti olisi jaksanut arkea elää ellei minulla olisi ollut lapset ja pakko vain jatkaa eteenpäin.

Kun kaksoisliekki-artikkeli tuotiin silmieni eteen, itkin kun se selitti minulle niin paljon. Ymmärsin että en ole tullut hulluksi vaan hänen käytökselleen oli selitys.

Tänä vuonna olen päästänyt irti hänestä. 

Kaipaan häntä ja toivon että hän jossain vaiheessa tulisi elämääni, edes käväisemään, mutta en oleta enkä odota enää mitään. Se osa minusta on päästänyt irti. Aina hän tulee olemaan sydämessäni ja syvällä sielussani, tekee hän mitä tahansa. Se ei tule koskaan muuttumaan.

Minun on tästä hyvä jatkaa kohti omaa itseäni ja sitä mitä minä haluan olla ja tehdä elämäni kanssa.

Luopumisen tuskaa on myös tämä eroni exästäni. On ollut vaikeaa ja olen todella itkenyt, mutta se on vain hyvä. Päästän irti vanhasta ja teen tilaa uudelle. 

En anna tuskan vallata minua, vaan annan sen elää minussa, hyväksyn sen ja pikkuhiljaa jatkan eteenpäin.

Mitä tunteiden vuoristorataa ja itsetutkiskelua tämä kaikki onkaan ollut.... Kasvua omassa itsessäni. Eikä mitään olisi tapahtunut ellei tämä liekkini olisi tullut elämääni. Todennäköisesti en olisi vieläkään uskaltanut lähteä liitosta joka on syönyt minua vuosia. Rakkaudesta huolimatta.

Kaikella on tarkoituksensa. Aina.

Ja asiat tapahtuvat kuten niiden kuuluukin ja silloin kun aika on oikea.

Katselen naapurin pikkutytön iloa kun hän pomppii trampoliinilla. Sitä iloa ja rakkautta elämää kohtaan. Sitä aitoutta, viattomuutta jonka vain lapsi osaa. Sitä puhdasta rakkautta. Miksi me kasvaessamme unohdamme sen, miksi?

Viisivuotias poikani juoksi juuri sisään ja tokaisi jostain syystä kappaleesta joka soi taustalla että "oi, tää on mun lemppari". 

Hymyilyttää, sillä hän ei ole montaa kertaa edes tätä kappaletta kuullut, mutta minulle on hyvinkin tärkeä. Esittäjä varsinkin, tietyistä syistä.

Kappaleena oli Poets Of The Fallin "Rebirth". Itse kun näin youtubesta tämän laulun ekan kerran, kylmät väreet kulkivat läpi koko kehoni ja itkin. 

          https://www.youtube.com/watch?v=7mKhjUpgAcs

Jos kaksoisliekkiys kiinnostaa, suosittelen lukemaan aiheesta enemmän, googlettamalla löytyy paljon tietoa nykyään. Enemmän kuin itse löysin viime vuonna.

Yksi mielenkiintoisimpia ja vaikeimpia suhteita koskaan. Mutta tärkein tuossa suhteessa on ymmärtää sen vaikutus itseen. Siihen se tähtää. Kohti sitä omaa minuutta ja työtä jonka teet itseäsi varten. Et liekkiäsi tai ketään muutakaan varten. 

Kaksoisliekkisuhde on ennenkaikkea matka itseen ja sinä olet sen matkan päämäärä. Ei toinen osapuoli.

          http://www.viestejavalosta.fi/kaksoisliekki

          http://www.kuudesaisti.net/meilta-ja-maailmalta/oletko-kohdannut-kaksoisliekkisi

Paljon rakkautta kaikille teidän päiväänne. <3 

Ero ja hyväksyntä.

Tämä viikko on ollut mulle hyvin raskas tunteiden puolesta.

Olen itkenyt tällä viikolla paljon. Tunteet ovat myllertäneet. Sitä olin kyllä pyytänyt enkeleitä sunnuntai iltana että auttaisivat puhdistamaan menneet turhat asiat pois jotta saisin uutta tilalle.. Ja tässä tulos.

Nytkin itken tätä kirjoittaessani. 

Luopumisen tuska on kamala. Miehestäni, siis ex-miehestäni. Vaikka halusin erota, koska tiedän että se on ainoa oikea tie mennä eteenpäin, meidän molempien kohdalla, niin en olisi koskaan ajatellut että se on näin vaikeaa minulle. Ihminen joka on ollu elämässäni se kaikista läheisin niin monen monen vuoden ajan.. Nyt hän on toisen. 

Tai no, suhde ei ole terveellä pohjalla sillä ex oli juuri muutama päivä sitten itkenyt että haluaa vain minun viereeni.. Ja nyt, virallisesti kaikkien tiedossa on että hän seurustelee. Vaikka tiedän että suhde ei perustu siihen lähellekään mitä meillä oli, vaan hän haluaa jonkun joka helpottaa hänen tuskaansa, silti ajatus hänestä toisen kanssa tekee todella pahaa.

Toivon hänelle hyvää, ja onnea, mutta samalla tunnen oloni surulliseksi kun hän ei käsittele omaa suruaan ennen kuin hyppää uuteen suhteeseen. Kysyinkin muutama päivä sitten onko vakavaa eikä osannut oikein siihen vastata. Ja minä koen tuskaa kun lopullisesti luovun tästä ihmisestä jota rakastan aivan valtavasti. 

Kipu ja itku kumpuaa hyvin syvältä. Tuska velloo vatsassani ja kyyneleet virtaavat. Hyväksyn kipuni. Tätähän minä halusin. Tämä kipu minun on käsiteltävä jotta pääsen eteenpäin. Jotta hän saa mahdollisuuden päästä eteenpäin.

Samalla kun olin hänen naisensa, hänen vaimonsa, hänen rakastajansa ja ystävänsä, olin myös hänen huoltajansa, äitinsä. Siltä minusta tuntui, ja niin asia oli. 

Minä olin se joka piti koko palapeliä koossa, minä olin se joka huolehti että kaikilla on hyvä olla... ja kuka huolehti että minulla on hyvä olla? 

Tottakai exässäni oli ja on paljon hyvää. Hän on sielunkumppanini. Jaoimme välillä ajatuksiamme, ajattelimme siis samoja asioita yhtä aikaa. Ja rakkaus välillämme oli jotain mieletöntä. Niin läheistä, niin luontevaa. Ja kipinät sinkoilivat. Rakastimme tulisesti.

Mutta, parisuhteessa taakka jaetaan. Toista tuetaan ja ollaan läsnä. Kunnoitetaan ja puolustetaan. Asioista keskustellaan ja ollaan rehellisiä. Nuo asiat meiltä puuttuivat. Ja sitäkautta minulta itsekunnoitus, kun annoin toisen kohdella minua niin itsestäänselvyytenä. Minussa on syytä yhtälailla kun annoin kaiken tapahtua. Otin sen roolin joka minulle langetettiin jo viisi vuotiaana kun pikkuveljeni syntyi. Siitä lähtien olen ollut vastuunkantaja. Sitä tein ensimmäisessä liitossani, ja sitä tein myös tässä nyt päättyneessä liitossani. Otin roolin, koska luulin sen olevan se mitä olen ja joudun olemaan.

Väärin.

Minun piti katkaista oravanpyörä. Ilman sitä minä olisin näivettynyt. Viidakko olisi kasvanut niin suureksi että omaa polkuani ei olisi enää näkynyt. En olisi päässyt kasvamaan. Minulla ei olisi ollut mahdollisuutta tutustua itseeni ja löytää se ihminen joka minä sielultani ja sydämeltäni olen.

Raskaita ja helvetin vaikeita asioita. Ja pelottavia.

Olen joutunut katsomaan omia pelkojani silmästä silmään, eikä ole helppoa mennä niitä kohti ja selättää ne, yksi kerrallaan. 

Mutta jos et hyväksy asioita, jos et kohtaa pelkojasi, et pääse eteenpäin omalla tielläsi. Et pääse kasvamaan.

Vaikeita asioita ei vain sysätä maton alle ja odoteta että joku siivoaa ne sieltä. Ei, joskus sinä joudut ne sieltä itse siivoamaan. Silloin se on vain vielä vaikeampaa kun likaa on kerennyt kertyä jo paljon enemmän.

Nyt kyyneleet ovat kuivuneet poskilleni ja niitä kiristää. Niistää töräytin nenäni ja pienimmät lapseni juoksentelevat sisään ja ulos. 

Minun elämäni. Minun arkeni. Lapseni. 

Nyt avaan täysin uuden oven itsessäni. Näen polkuni, ja näen itseni sen polun päässä. Sitä kohti lähden. Se mitä matkan varrelta tulee mukaani, saa tulla. Kenties kaksoisliekkini vilkuttaa minulle matkan varrelta ja pyytää päästä kyytiin. En tiedä, mutta se ei ole päämääräni. Minä olen oman itseni päämäärä.

Ihanaa juhannusta kaikille. <3 

Valoa

Oih miten pitkä aika taas kun olen viimeksi rustallut tänne.. 

Elämäni vain on ollut yhtä myllerrystä. 

Sain elämääni kolme uutta ihmistä, kuin taikaiskusta, tuossa alkukeväällä, ja siitä alkoi myös oma ihmeellinen kasvuni ja katsominen sisimpään.

Luulin että viime vuosi oli minulle jotenkin erikoisen kasvattava, niin ei ole mitään verrattuna sille heräämiselle joka henkisesti on nyt viime kuukausien aikana tapahtunut.

Kaikki tämä alkoi siitä kun päätin mennä teetättämään astrologisen kartan itselleni, mitä se kertoo. Ja se saikin minut suuntaan jota en olisi koskaan uskonut..

Astrologi palautti mieleeni menneitä asioita lapsuudesta, ja osasi kertoa hyvin tarkasti millainen olen, ja mitä olen ollut entisessä elämissä ollut.

Hän palautti mieleeni lapsuuden tukahdetun haaveen, olla parantaja. Ja sitä kohti olen nyt menossa.

Vähän tämän jälkeen nämä kolme ystävääni tulivat elämääni ja päivääkään ei ole kulunut ettemmekö olisi olleet yhteydessä

Meillä on todella jännä yhteys toisiimme ja uskon täysin että olemme samaa sielunperhettä. 

Samalla otin elämääni myös enkelit. Hyvin varovaisesti. Olen aina uskonut enkeleihin, sillä tavoin kaukaa.. Mutta ne ketkä ovat enkeleistä puhuneet vahvemmin ja uskoneet, pidin jotenkin hörhöinä. Minulle se suurin kynnys siinä oli että enkelit kuuluvat vain uskontoon. Ja miten väärässä olenkaan ollut. Enkelit ovat niin paljon muuta. Täynnä rakkautta ja antavat apua mikä ei liity mitenkään uskontoon ja hengellisyyteen, vaan henkisyyteen.

Jokainen toki kokee asian kuten haluaa, mutta tämä on minun ajatusmaailmani. Pienin askelin otin siis enkelit ajatuksiini ja nykyään he ovat osa arkeani. 

Yhtään enkeliä en ole nähnyt, mutta olen kyllä tuntenut heidän läsnäolonsa. Ja saanut myös apua sekä kysymyksiä esittäessä löytänyt höyheniä. 

Eräässä edellisessä kirjoituksessani kerroin että palasin yhteen mieheni kanssa josta erosin viime kesänä, sitä onnea kesti vajaan puoli vuotta kun jouduin toteamaan että ei vain kertakaikkiaan toimi. Ainakin se kortti on nyt katsottu.
Raskas oli sydämeni kun täytin lopullisen avioerohakemuksen, sinä päivänä itkin.
Ja nyt itken taas, kun hän on löytänyt elämäänsä jonkun uuden. Rakastan häntä suunnattomasti vaikka en hänen kanssaan voi olla. Se kipu on todella raastava. Mutta se on vain hyväksyttävä ja elettävä asian kanssa. Vanha sanonta aika parantaa haavat pitää paikkaansa..

Olen joutunut kohtaamaan omia pelkojani todella paljon.. Mutta se liittyy myös kaksoisliekkiin. En muista enää olenko siitä kirjoittanut.. Mutta mikäli en ole niin voin sitä vähän avata.

Kaksoisliekkihän nostaa esiin itsessä ne työstettävät asiat. Hänen kohtaamisensa, joka kaikilla on omanlaisensa, saa rattaat pyörimään todella vauhdilla. Niin paljon tulee eteen lyhyessä ajassa että se saa pään vallan sekaisin. Saa sydämen riekaleiksi ja jopa epäilemän omaa mielenterveyttään.  Liekkisuhde on se kaikista vaikein suhde mitä olla saattaa, se haastavin. Se on myös se kaikista vahvin, jonka rakkaus kestää elämästä toiseen, kun sielut etsivät toisiaan, samalla omaa itseään vahvistaen ja kokemuksia keräten.

Enkä minä tiedä tulenko koskaan olemaan suhteessa tämän ihmisen kanssa vai en. Minulle on tärkeintä että hän löytäisi sen onnen itsessään ja rohkeuden tehdä kuten sydän sanoo. Hänellä ei ole helppo elämä ollut eikä ole nytkään. Mikään ei silti muuta rakkauttani häneen, on hän sitten kanssani tai ei.

Se kolikon toinen puoleni josta kerroin ensimmäisissä kirjoituksissani.. on se kaksoisliekkini. En epäile sitä hetkeäkään. Hän tulee elämääni kun on valmis, mutta en odottele henkeä pidätellen. 

Hän tekee omat valintansa mitä haluaa, ja minä haluan nyt keskittyä siihen mitä minä haluan elämältäni ja saada selville mihin minusta on. 

Minulla on vielä pitkä taival itseni kanssa vaikka hyvällä mallilla asiat ovat nytkin. Pitkälle olen päässyt ja siitä saan kiittää myös uusia ystäviäni, uutta perhettäni. Sitä he ovat minulle. Perhettä. <3