Päästän irti sinusta rakkaani

Minä päästän sinut irti.

Minä annan sinun olla, kuten sinä haluatkin.

Luulin päästäneeni sinut, olen luullut niin monta kertaa. Aina olen kuvitellut sen hetken olevan nyt. Miksi nyt olisi niin että olisin sen siis tehnyt? Mitä jos huomaankin olevani taas saman asian äärellä?

Olen ollut hautautuneena omaan positiivisuuteeni, olen ollut epärehellinen itselleni. Kuluneen parin viikon aikana energioiden, tunteiden ja ajatusten vuoristorata elämässäni on ollut aikamoista. Ja olen ollut kovin herkkä tunteissani. 

Nyt tuntuu että energiat ovat tasoittuneet ja tänään tunnen taas hetkeksi taustalle jääneen rakkauden itsessäni selvemmin. 

Se mitä on ajatus, mikä on tunne.. Se on erillinen minusta. Olen ryhtynyt havainnoimaan itseäni, ja koitan päästä itseni ytimeen. Sieluuni.

Oloni on välillä hämillinen tästä kaikesta. Olen luullut että tunnen itseni, olen luullut että kaikki on hyvin. Huomaankin rakentaneeni eräänlaista illuusiota. Toki minulla on kaikki hyvin, sisimmässäni. Mutta se miten olen antanut tunteiden ja ajatusten vaikuttaa minuun.. Miksi? Koska niin kuuluu mennä?

Olen lukenut Echart Tollen kirjaa "Läsnäolon voima". Lukeminen on hidasta, sillä haluan koittaa sisäistää ajatukset. Eikä se ole suinkaan helppoa. Eikä varmasti onnistu yhdellä lukukerralla, eikä välttämättä kahdellakaan. Harvoin olen näin hitaasti lukenut yhtäkään kirjaa.

Tässä hetkessä, sanon sinulle rakkaani, että olet hyvä juuri tuollaisena. 

Minua raastaa ajatus siitä että sinä olet niin hyvä muille, unohtaen itsesi. Mutta se on vain ajatus, enkä laske tunnetta sisälleni. En ota sitä iholleni, en kylve siinä. Ja olinhan ennen itse samanlainen. 
Sinä menet eteenpäin kuin juna - pysähtymättä.. Kuin et haluaisi hengittää syvään vaan hengityksesi on pinnallista ja rahisevaa. Tiedätkö että pelkosi kylvää tekosi. Se saa sinut väsymään, lopulta.

Minä olen pysähtynyt. Olen pysähtynyt kuuntelemaan itseäni. Siitä saan kiittää ainostaan sinua. Sinä pysäytit minut, juuri oikeaan aikaan, mutta et vain osannut tehdä sitä itse. Ja näin sen kuului mennäkin.

Ehkä näet minut joku päivä pysäkillä seisomassa, ja päätät pysähtyä. Hetkeksi, kunnes taas jatkat matkaasi. Ehkä. Mutta vaikka et pysähtyisi, ei se muuta minussa mitään.

Tunnen sinut, sinun sydämesi ja sielusi.

Mikään ei poista sitä miten olet sydämessäni, joka ikisessä solussani - olet osa minua. Ollut monen elämän ajan. Sinä.

Silti menen kohti uutta. Elän elämääni onnellisena, ja otan vastaan sen mitä minulle on tarkoitettu.

Sydämeni on lämmin ja täynnä rakkautta, ja tiedän että olen menossa oikeaan suuntaan. Meidän välinen siteemme ei katkea, sitä  se ei tule koskaan tekemään. 

Tunne ja sidos välillämme säilyy, taistelet sitä vastaan miten paljon haluat. Siinä sinä rakas vain kulutat itseäsi.

Tuosta tuli mieleeni Happoradion laulu "Sinun vaikka hajoat". 

Minulta sinulle, olen aina sinun.

Vaikka elämääni tulisi uusi rakkaus, se ei koskaan poista mitään meidän väliltämme. Ei koskaan. 

Hymyilen.

Tämä hetki nyt. 

Tämä tässä. 

Hengitän. 

Sydämeni rytmikäs laulu hehkuu, tunnen lämmön sisälläni, rakkauden ympäröivän minut. 

Juuri nyt. Minun on hyvä olla.

Läsnäolo

Heräsin ukkosen jyrinään.
Olin yllättävän pirteä sängyssä venyytellessäni joten nousin ylös. Tunnen kyllä väsymyksen jossain sisälläni kaivelevan. Työnnän sen pois.

Sytytin kynttilät.
Tähän aikaan (aamusta) harvoin kynttilöitä polttelen, tulee ihan joulunaika mieleen, ja hymyilen. Mutta ulkona on niin pimeää ja synkkää, tuli tuo tunnelmaa.
Rakastan tulen rauhoittavaa vaikutusta. Ja se on minun elementtini.

Siitä tulikin mieleen kirjoittaa muutama sana läsnäolosta. Hyvinkin tärkeä asia.
Olen itse ollut hyvin pitkälti suorittaja koko ikäni. Muistan kun pienempäni olivat pieniä.. Tein aina koko ajan jotain. Päivän aikana istuin ehkä sen pienen hetken kun söin, muutoin vasta illalla kun lapset nukkuivat. Siivosin ja puuhastelin koko ajan.
Nyt tuntuu että olen täysin eri ihminen. Minä pysähdyin. Pysähdyin kuuntelemaan itseäni.
Läsnäolo, hetkessä oleminen ei ole helppoa. Mutta siihen oppii.
Minä en varmaan olisi lähtenyt tähän ellei tämä kaiken herättänyt ihminen olisi käynyt elämässäni.
Kiire on aina ollut minulle, keholleni, myrkkyä. En ole osannut pysähtyä. En ole osannut kuunnella itseäni, koska en liiemmin itseäni arvostanut. En sitä koskaan ole tehnyt, ennen kuin nyt.
Milloin sinä pysähdyt kuuntelemaan itseäsi? Mistä pidät, mikä tuo sinulle voimaa arjessa? Mikä sitä vie? Yksinkertaisia kysymyksiä joita harvoin miettii.
Minulle itselleni luonto on valtavan tärkeä, aina ollut, mutta nyt tärkeämpi kuin koskaan. Ja nimenomaan metsä. Se rauhoittaa, siellä tunnen niin valtavan hyvää oloa, joka kumpuaa niin syvältä etten edes tiedä mistä. Monesti minua alkaa jopa itkettämään siellä ollessani, sillä minulla on niin hyvä olla.

Minulla olisi nytkin vaikka mitä mitä voisin kotona tehdä, mutta en halua. Eikä se ole laiskuutta. Ymmärrän asiat toisin. Eivät ne asiat tekemällä katoa, ja turhaan minä niitä stressaan.
En koskaan ole ollut "sohvalla istuva tyyppi", mutta olen harjoitellut ja nyt sitä osaan myös olla.
Ennen kuuntelin musiikia kovalla, sillä rakastan musiikkia. Nyt hiljaisuus on musiikkia korvilleni, ainakin ne hetket kun olen yksin kotona. Korvani ovat herkistyneet äänille, siksi nautin myös hiljaisuudesta, ja kuuntelen miltä se kuulostaa.
Minussa tapahtuu nyt muutoksia joita en ole edes suunnitellut tai miettinyt. Ne vain tulevat. Nyt on sen aika.
Energiat muuttavat muotoaan minussa.
Ja vaikka olen väsynyt, olen äärettömän tyytyväinen.
Poikanikin, josta eilen kirjoitin, sain ymmärryksen häneen. Hän kuunteli minua, vihdoin ja viimein. Tiedän että olen hänelle äärettömän tärkeä. Tärkeämpi kuin kukaan muu.
Minä olen se pylväs joka hänen elämässään pysyy eikä lähde pois.
Vanhemmuus on tärkeä asia, eikä todellakaan aina helppoa.

Tämä nyt oli tälläinen "välikirjoitus" jolla nyt paljon virkaa edes ole, mutta näillä mennään.

Rakkautta päiväänne.

Lä

Väsymys

Joskus tuntuu että miten pää ei jo sekoa?
Miksi voimat eivät ole jo loppuneet?
Viimeisen reilun viikon on ollut itsellä todella haastava olo itseni kanssa. On energioissa puhdistautumista, on tullut käsittelyyn asioita, menneistä, lapsuudesta.. Isoja ja vaikeita asioita jotka olen peittänyt itseltäni. 
Olen ollut nyt hyvin tunneherkkä sekä ärtynyt helposti mikä ei ole luonteelleeni ominaista. Ja koska lapseni ovat myös herkkiä, niin osalla heistä on ihan tätä samaa.. Kahden lapseni kanssa on ollut valtavan vaikeaa. 
Äskenkin kyyneleeni valuivat, turhautumisesta. Miksi pieni suuri ihminen ei voi ymmärtää miten elämänsä tulee menemään päin persettä jos ei vaihda asennetta. Alkaa olemaan siihen viimeiset mahdollisuudet ennen kuin on liian iso ja silloin on vaikea kääntää enää kelkkaa. Päätökset jotka tehdään nyt, vaikuttaa paljon jopa aikuisuuteen.
Sydämeni tuntuu painavalta kun rakastaa toista niin paljon eikä toinen huolehdi itsestään. Mutta en voi tehdä asioita toisen puolesta, voin vain olla tukena ja rakastaa. Katsoa kun toinen tekee virheensä.

Raskasta on yksin kantaa kaikki, ei ole helppoa. Mutta muistutan itseäni että tämä on minun valintani. Minun valintani ollut jo ennen syntymääni, eikä minulla ole mitään syytä haistatella itselleni niistä päätöksistä. Toisaalta, vastuun lähes kaikesta olenkin kantanut koko ikäni, jopa parisuhteiden aikana. Olen aina ollut kaikkien kantava voima, eikä kukaan ole antanut sitä minulle takaisin. Olen kauhonut ämpäristäni koko ajan muille, saamatta vastinetta. Kukaan ei  ole jaksanut täyttää ämpäriäni. Paitsi lapseni omalla rakkaudellaan. Pyyteettömyydellään, ilollaan ja naurullaan. Kaikki lapseni.

Juuri nyt olen äärettömän väsynyt. Haluaisin nukkua. Olen ollut väsynyt monta päivää. Johtuu tosin myös säästä, sekä planeetoista ja niiden asennoista (vaikka niistä en juuri mitään tiedäkään, mutta ovat silti mielenkiitoinen aihe), olen hyvin herkkä nykyään energioille.
Toki olen myös onnellinen. Nautin pienistä asioista. Tänäänkin kävin metsässä kävelemässä muutaman tunnin, se on paikka joka minut rauhoittaa ja saa maadoittumaan. Saan yhteyden luontoon ja kunnioitan sitä. Rakastan sitä. Rauhoitun.

Minulla on monta syytä olla iloinen ja olenkin. Mietin vain mistä tämä voimani kumpuaa ja kauanko sitä kestää? Loppuuko se joskus?
Ehkä ei lopu. Miksi edes ajattelen tuollaisia? Tunnen voiman itsessäni ja tiedän että en anna periksi. En koskaan antaisi periksi. Rakkaus asuu minussa voimakkaana ja sen avulla jaksan. Jaksan läsnäolon voimalla, jaksan ystävieni avulla. Asioiden avulla jotka minulle merkitsevät. Kirjoittamalla.
Elämässäni vain on nyt raskaampi hetki joka vaatii voimia.
Itken herkästi, ja annan itkun tulla. En enää peittele sitä kuten ennen. Ja miksi pitäisi?

Olen myös havainnut mielenkiintoisen seikan, enkä tiedä johtuuko omista herkistyneistä energioista vai jostain muusta, mutta en saa nykyään enää syötyä lihaa. Punaista lihaa en juurikaa ole edes syönyt, mutta kanaa tms aina. Nyt on tullut totaalinen stoppi. Liha maistuu pahalta. En halua laittaa sitä suuhuni enkä ymmärrä miksi. Olen hieman hämilläni sillä tässä tunteessa ei ole mitään tietoista. se vain tulee, kehoni ei halua sitä, enkä voi pakottaa itseäni.

Kyllä elämä on erikoista.. 

Jospas keittäisin kupposen kahvia ja nauttisin hetken olostani ja sitten arkiaskareisiin.

Rakkautta ja valoa kaikille.

Tämä hetki

Jälleen uusi viikko alkanut, ja syksy tekee tuloaan.

Päätin ottaa koneen eteeni ja kirjoittaa, mutta jälleen alkoi mielessäni kummittelemaan toisen blogin avaaminen. Miksi? Jostainhan se kumpuaa. En toki olisi tätä jättämässä, mutta tuntuu että nyt tarvitsen jotain muuta. 

Minulla on niin vahva halu auttaa muita ihmsiä, varsinkin tässä kaksoisliekki teemassa, sekä muutenkin henkisyyden puolella. Tiedän että voin auttaa monia, joten kutsumus olisi..

Juon aamukahviani ja mietin tätä hetkeä, viileä ilmavirta avoimesta ikkunasta tavoittaa minut, kirpeää syysilma tuoksuu, tai jos haistaisinkin sen, nenäni on hieman tukossa. Ollut nopea pikainen flunssa, kurkkukivun kera. Tosin, kurkkukivun selätin hyvin nopeasti kivien energoilla..

Koti on hiljainen, lukuunottamatta jääkaapin hurinaa, kellon tikitystä ja kissan huokailua. Ja toki tästä naputtelustani koneellani kuuluu oma äänensä. :)

Lapset ovat koulussa, nuorimmaiset isällään tämän viikon. Olen hyvin tyytyväinen elämääni.

Näin kaksoisliekkini viikonloppuna, nyt toistamiseen. Ja kohtaaminen oli edelleen samantyylinen, hän ei uskaltanut katsoa minuun lähellä ollessa, minkä ymmärrän täysin. Mutta kaukaa hän katseli hyvinkin paljon.

Ja energeettinen yhteys oli vahva. Vahvempi kuin koskaan. Tunsin heti energoissa kun hän huomasi minut. Tunsin myös lämmön, ja sen että hän oli jopa tyytyväinen siihen että olin paikalla. Salaa. 

Suuri muutos energoissa siihen kun edellisen kerran näin hänet viime kuussa. Jotain on tapahtunut.

Tämän "kohtaamisen" jälkeen, oma oloni oli huikea. Olin koko päivän niin täynnä rakkautta ja iloa jo silloin..Mutta kotiin kun saavuin niin tunne vain voimistui. Olisin halunnut halata kaikkia. Rakastin kaikkea ja kaikkia. Ja tunsin energiani liikkuvan hyvin vapaasti kehossani, se tuntui hyvältä ja lämpimältä. Näin voimakkaasti en ole niiden liikkuvutta tuntenutkaan.

Olin eräänä päivänä ulkona kävelyllä ja nojailin jälleen mäntyihin, pysähdyin hetkeen. Kuuntelin luontoa, ja hetken verran tunsin valtavaa yhteyttä luontoon, en edes huomannut kun kyyneleeni vain valuivat. Uskon että olin samalla taajuudella luonnon energioiden kanssa.

Ja eilen, liekkini energiat humahtivat yhtä äkkiä illalla luokseni, hyvin vahvoina, näin mielessäni hänen kasvonsa, tunsin kaipuunsa, ja huomasin itkeväni ja hengittäväni raskaasti.

Tätä ei ole tapahtunut moniin kuukausiin, että olisin tuntenut hänen energiansa näin. Ja näin vahvasti sitä ei myöskään ole tapahtunut. On se sitten hänen puoleltaan tietoista minun ajatteluani tai tiedostamatonta, korkeamman minän. Mutta hänen energioitaan yhtälailla.

Energioista vielä lisää. Nyt muutenkin tuntuu että energiat liikkuvat aivan eri tavalla universumissa.. Paljon on ihmisillä negatiivisia tunteita ja tuntevat olevansa hukassa. Monet ihmiset kavahtavat energioita.. Monet ihmiset jotka eivät edes tietoisesti energoitaan ajattele, kokevat samaa elämässään. Vastoinkäymisiä ja tuskaa. Epätoivoakin.

Ja minulla on niin vahva tunne että jos saan edes yhden ihmisen ajattelemaan positiivisemmin ja kohti rakkautta itseään kohtaan, olen onnistunut "työssäni".

Huomaan olevani koko ajan enemmän oma itseni, ja tuovan sitä myös rohkeasti esille.

Huolimatta siitä että jotkut eivät usko henkiin, energoihin, edellisiin elämiin tms. Mutta se on ihan okei. Jokaisella on se oma polkunsa mitä kulkea.

Kukaan ei ole oikeassa eikä väärässä. Me olemme vain eri kohdilla polkujamme. Kaikkea ei tarvitse ymmärtää. Jokainen on silti ainutlaatuinen ja äärettömän tärkeä. :)

Rakkautta päiväänne.