Päästän irti sinusta rakkaani

Minä päästän sinut irti.

Minä annan sinun olla, kuten sinä haluatkin.

Luulin päästäneeni sinut, olen luullut niin monta kertaa. Aina olen kuvitellut sen hetken olevan nyt. Miksi nyt olisi niin että olisin sen siis tehnyt? Mitä jos huomaankin olevani taas saman asian äärellä?

Olen ollut hautautuneena omaan positiivisuuteeni, olen ollut epärehellinen itselleni. Kuluneen parin viikon aikana energioiden, tunteiden ja ajatusten vuoristorata elämässäni on ollut aikamoista. Ja olen ollut kovin herkkä tunteissani. 

Nyt tuntuu että energiat ovat tasoittuneet ja tänään tunnen taas hetkeksi taustalle jääneen rakkauden itsessäni selvemmin. 

Se mitä on ajatus, mikä on tunne.. Se on erillinen minusta. Olen ryhtynyt havainnoimaan itseäni, ja koitan päästä itseni ytimeen. Sieluuni.

Oloni on välillä hämillinen tästä kaikesta. Olen luullut että tunnen itseni, olen luullut että kaikki on hyvin. Huomaankin rakentaneeni eräänlaista illuusiota. Toki minulla on kaikki hyvin, sisimmässäni. Mutta se miten olen antanut tunteiden ja ajatusten vaikuttaa minuun.. Miksi? Koska niin kuuluu mennä?

Olen lukenut Echart Tollen kirjaa "Läsnäolon voima". Lukeminen on hidasta, sillä haluan koittaa sisäistää ajatukset. Eikä se ole suinkaan helppoa. Eikä varmasti onnistu yhdellä lukukerralla, eikä välttämättä kahdellakaan. Harvoin olen näin hitaasti lukenut yhtäkään kirjaa.

Tässä hetkessä, sanon sinulle rakkaani, että olet hyvä juuri tuollaisena. 

Minua raastaa ajatus siitä että sinä olet niin hyvä muille, unohtaen itsesi. Mutta se on vain ajatus, enkä laske tunnetta sisälleni. En ota sitä iholleni, en kylve siinä. Ja olinhan ennen itse samanlainen. 
Sinä menet eteenpäin kuin juna - pysähtymättä.. Kuin et haluaisi hengittää syvään vaan hengityksesi on pinnallista ja rahisevaa. Tiedätkö että pelkosi kylvää tekosi. Se saa sinut väsymään, lopulta.

Minä olen pysähtynyt. Olen pysähtynyt kuuntelemaan itseäni. Siitä saan kiittää ainostaan sinua. Sinä pysäytit minut, juuri oikeaan aikaan, mutta et vain osannut tehdä sitä itse. Ja näin sen kuului mennäkin.

Ehkä näet minut joku päivä pysäkillä seisomassa, ja päätät pysähtyä. Hetkeksi, kunnes taas jatkat matkaasi. Ehkä. Mutta vaikka et pysähtyisi, ei se muuta minussa mitään.

Tunnen sinut, sinun sydämesi ja sielusi.

Mikään ei poista sitä miten olet sydämessäni, joka ikisessä solussani - olet osa minua. Ollut monen elämän ajan. Sinä.

Silti menen kohti uutta. Elän elämääni onnellisena, ja otan vastaan sen mitä minulle on tarkoitettu.

Sydämeni on lämmin ja täynnä rakkautta, ja tiedän että olen menossa oikeaan suuntaan. Meidän välinen siteemme ei katkea, sitä  se ei tule koskaan tekemään. 

Tunne ja sidos välillämme säilyy, taistelet sitä vastaan miten paljon haluat. Siinä sinä rakas vain kulutat itseäsi.

Tuosta tuli mieleeni Happoradion laulu "Sinun vaikka hajoat". 

Minulta sinulle, olen aina sinun.

Vaikka elämääni tulisi uusi rakkaus, se ei koskaan poista mitään meidän väliltämme. Ei koskaan. 

Hymyilen.

Tämä hetki nyt. 

Tämä tässä. 

Hengitän. 

Sydämeni rytmikäs laulu hehkuu, tunnen lämmön sisälläni, rakkauden ympäröivän minut. 

Juuri nyt. Minun on hyvä olla.