Rauha sisälläni

Olen koko viikon ihmetellyt hiljaisuutta sisälläni, ajatellut sen johtuvan väsymyksestä. Mutta tänään ymmärsin että ei se siitä johdu.

Minulla ei ole ollut tarve sanoittaa itseäni, puhua liikoja.

Ystäväni kanssa kun puhuin puhelimessa, ymmärsin. Minun ei tarvinnut kuin itse alkaa puhua hänelle asiasta, mutta itse ymmärsin. Hänellä on hassu vaikutus. Hänen kanssaan jutellessani olen ymmärtänyt itsestäni paljon, aivan itsestään. Aivan kuin hänessä olisi jokin ihmeellinen voima joka saa ymmärtämään itseään paremmin. Vaikka hän ei periaatteessa sanoisi tai tekisi mitään.

Se mitä ymmärsin hiljaisuuden merkitsevän on;

Minussa on rauha. Minussa on niin syvä rauha tällä hetkellä. En voi sitä sanoin selittää.

Rauha kaikkeen. Itseeni, kaikkeen ympärillä. 

Ja se vain on. Sen läsnäolon voima on mieletön.

Ja todella hyvä olla juuri nyt. Minulla. Itseni kanssa. Minulla on rauha itseni kanssa..

Oloni on selkeä, oloni on sekava. Jatkuvaa odotusta, jota en halua. Jatkuvaa odotusta jonka hyväksyn ja ymmärrän, mutta silti siitä pienesti huomaan ärsyyntyväni.

..i´m just a sucker for pain.. (Lil Wayne laulaa juuri taustalla..)

Niin. 
Mutta en tunne kipua. 
Tunnen kaipuuta enkä silti tunne. Ei, tunnenpas. 
Tunnen kaipuuta ihmistä kohtaan joka särki sydämeni, tai sillä tavoin sitä sanotaan, enää en usko sanojen täyteen merkitykseen samalla tavalla. "Särkenyt sydämeni"..
Sydämeni on aina ollut ehjä eikä kukaan muu sitä voi rikkoa kuin minä itse. Mutta se valtava kipu mitä tunsin, oli aitoa, tuska jossa pyörin oli aitoa. Tuska jossa minun piti pyöriä kohdatakseni itseni. Kasvaakseni.
Uskokaa tai älkää, minä jopa kiitän tätä ihmistä, sanotaan häntä vaikka MrJ:ksi. Koska ilman tätä kokemusta, jota taas en olisi kokenut ilman MrJtä, en olisi löytänyt itseäni kuten olen löytänyt. En olisi ymmärtänyt asioita jotka nyt ymmärrän.

Kaipaan häntä. En tarvitse häntä elämääni, mutta kaipaan.
Kaipaan hänen äänensä pehmeyttä, kaipaan tunnetta jonka koen hänen kanssaan. Rauhan... Turvallisuuden... 
Se tunne välillämme, ..sitä ei voi sanoin selittää. Eikä sitä tarvitse selittää. Se riittää kun kerron että se oli välillämme läsnä, vahvana. Hyvin vahvana.
Toistemme seurassa olimme täysin läsnä. Kosketimme toisiamme koskettamatta lainkaan. Se tapahtui jopa puhelimessa puhuessa. Kosketimme toisiamme.

...I know you.. (Skylar Grey)

Ja silti olen hyväksynyt sen että hän on valinnut nyt polkunsa toisin, hyvinkin ymmärrettävästi. Pois minun luotani. Se ei satuta minua. Haluan että hän on onnellinen. Mutta yhtä hyvin kuin tiedän sen että hän on minussa jossain syvällä.. Tiedän että minä olen syvällä hänessä. Ja tiedän että ajan ollessa kypsä, kuulen jälleen hänen äänensä.
Joskus vain asiat ovat liian suuria ja vaikeita kohdata. Ne vaativat ylittämään pelon. Ne vaativat todellista rohkeutta. 
Minä ylitin sen sillan, ja minulla on nyt hyvä olla. 
Se ei ollut helppo ylittää, välillä minua pelotti ja olin kääntyä takaisin. Mietin onko suuntani oikea. Välillä otin tanssiaskeleita sillalla. Välillä kuulin sillan narinan ja pelkäsin että se sortuu altani. Mutta rohkeuteni vei minut toiselle puolelle. Usko kulki kanssani. Enkä tarkoita mitään hengellistä uskoa. Vaan henkistä. Vahvaa voimaa joka on minussa. Minä olen oppinut tuntemaan sen voiman itsessäni.

Kirjoittaminen virtaa minussa, elämä virtaa minussa. 
Juuri nyt.
Hymyilen.

..Still falling for you (Ellie Clouding)

Eilen.

Oli hieman omituinen olo-päivä. 

Päivän mittaan pikkuhiljaa, liikoja pohtimatta alkoi avatumaan asioita. Olin nähnyt unen, jonka ymmärsin iltapäivällä hyvinkin merkitseväksi. Siitä juttelinkin ystäväni kanssa. Sen merkitys oli, ja on, mielestäni se että sanoin siinä jäähyväiset miehelleni, sanomatta siinä unessa sanaakaan. Tavallaan se puhdisti, sitä se teki siinä unessakin. Minulla oli siinä hyvä olla. 

Päästin irti.

Harvoin koen noin merkittäviä unia, joilla on myös merkitystä oikeasti elämässäni. Olin eilen hieman väsynyt, kuin olisin ollut matkalla joka on vaatinut paljon energiaa. Tästäkin voin päätellä että unella on ollut suuri vaikutus. Kuten on ollutkin. Koen olevani valmis kohti uutta.

Töissä kun en tosiaan ole ollut kuin satunnaisia keikkoja tekemässä, niin tänään soitettiin vanhasta tutusta paikasta jos pääsisin ainakin muutamaksi viikoksi töihin. Ja nyt koen olevani siihen valmis. Aiemmin en olisi ollut. Tarkoituksensa tälläkin. Kaikella on oma aikansa ja paikkansa.

Elämä kaiken monimutkaisuuden sisällä on hyvinkin yksinkertaista. Pitää vain oivaltaa tietyllä tavalla. Se mitä sisimmässäsi tapahtuu, mitä ymmärrät, sillä on suuri merkitys.

Loppujen lopuksi, kaiken ajatusleikin ja niiden tuomien "illuusioiden" myötä, sinulla on kaikki hyvin. Jos kuuntelet hiljaa itseäsi, päästät sen tunteen sydämeesi, Rakkauden itseesi, niin kuulet sen. Ei, tunnet sen. Tämä on minun mielipiteeni, ei sen tarvitse olla muiden. Minä koen sen näin.

Henkiseen hyvinvointiin pitäisi ihmisten satsata enemmän. Eikä se tarkoita tekemällä asioita. Tottakai niilläkin on merkitystä ja tuovat sitä hyvinvointia henkisesti, mutta. Sitä voi olla tekemättä yhtään mitään. Se kaikki kun löytyy itsestäsi. Kaikki mitä on.

Nyt jos esimerkiksi sattuisikin niin että sydämeni särkenyt mies seisoikin oveni takana (mitä hän nyt ei tule tekemään pieneen hetkeen, sen tiedän), niin olisin valmis ottamaan hänet vastaan. Toissapäivänä en vielä olisi ollut.

En väitä että hän olisi "minun kohtaloni" siinä mielessä mitä yleensä ajatellaan. Tai suurta rakkaustarinaa. Ei tarvitse olla tarinaa. On se tunne. Se tunne on se mitä kaikki on. Hetki toisen kanssa, läsnäolo. Kosketus. (Olen ystäväni kanssa jutellut paljonkin tästä asiasta) 

Mutta polkumme kohtaavat, se on kirjoitettu tähtiin. Se mitä se tuo tullessaan, en edes mieti. En ryhdy spekuloimaan mitään. En ajattele että ryhtyisymme seurustelemaan tai mitään muutakaan, koska se ei välttämättä menisi niin. Eikä se haittaa. Kohtalonamme on vain selvittää mitä meidän välillämme on. Ei muuta. Eikä sillä asialla ole kiire. Kaikki tapahtuu ajallaan. 

Tänään minulla on hyvä olla. Vapautunut olo. 

"Olen astunut kynnyksen yli, ja nyt vihdoin myös näen mitä toisella puolella on.

Haistan syksyn, näen värit eri tavalla, tunnen tuulen. 

Hymyilen."

Hiljaisuuden Sanat

Sanat hiljaisuuden
tunnen kaipuun kutituksen.
Vahvat lyönnit sydämen,

tasaisen ja rauhallisen.

Kuin rumpu se sisälläni soittaa

Sinuun perääsi huutaa koittaa.
Kosketuksesi suloinen ja pehmeä,
kaipaukseni aivan hirveä.

Katseeni täynnä tunnetta,

Ei, en tähän nyt rupea.

Tulet luokseni kun aika on oikea.

Minulla on tarve parantua,

antaa vain ajan kulua.

Olen itselleni armollinen

ymmärrykseni laaja, 
monipuolinen.

Suljen silmäni
mieleni hiljaisuus täydellinen

annan sen sieluani koskea
silittää soinnuillaan hellästi poskea.

Köynnös sisälläni kasvaa
sielun puutarhaa hoitaa,
ajatusten solmut aukeaa.
Olen läsnä hetkessä
sen hyväilemässä rauhan meressä.
Annan elämän kuljettaa
tuulen kosketuksellaan rauhoittaa.

Elämä
Kohtalo.
Rauha.

Oma prosessini

Tämän aamun aloitin siivoamalla, kun olin vienyt pienimpäni hoitoon ja isommat lähteneet kouluun. Niin, en siis ole nyt töissä. Töitä olisi tarjolla, olisi ollut tämän kuun alusta lähtien, mutta tilanteestani johtuen tein tietoisen valinnan "olla köyhä".
Rahan arvo on mitätön verrattuna omaan hyvinvointiin. Ja nyt on tilanne jossa tarvitsen aikaa itselleni. Aikaa prosessille jota käyn läpi. Prosessi, joka minun täytyy käydä läpi, ennen kun voin jatkaa täysillä eteenpäin. Avioero.

Eilen illalla juttelin ystäväni kanssa puhelimessa. Meidän puheluillamme on tapana venyä, aina löytyisi lisää asiaa, mutta myöskään hetken hiljaisuus sanojen ja lauseiden välillä eivät häiritse. Nautin hänen kanssaan juttelusta suunnattomasti.
Olen sitä mieltä että tämän ihmisen pitäisi olla aivan toisella alalla. Hän ikäänkuin antaa työkaluja miten toimia oman pään sisällä. Tai ei toimia, vaan ajatella. Ymmärtää. Onko tämä hassusti sanottu?
Tämä henkilö ei ole ollut elämässäni pitkään, vaikka siltä kyllä tuntuu. Hän tuntuu turvalliselta, luotettavalta. Hän on läsnä.
Kohtaamisemme oli tarkoitettu. Ilman tätä henkilöä tietyt asiat elämässäni polkisivat paikoillaan, tai ainakin prosessini olisi hitaampaa. Hän auttaa minua avaamaan solmuja pääni sisällä. Näen ja tunnen itseni kirkkaammin. Sitä hän teki myös eilen.
Ajattelen yhä vahvemmin että kaikelle on tarkoituksensa. Sen huomaa aivan pienistäkin asioista. Kaikelle on tarkoituksensa, uskoni siihen on vahva.

Ymmärsin sen että haluan käydä tämän prosessini läpi, ilman että kohtaisin nyt "suuria tunteita".
Siksi en kaipaa ketään sekoittamaan pakkaani, päätäni, elämääni.
Ja vaikka kirjoitin jossain aikaisemmassa blogissani että olen vapaa, niin ymmärrän sen että en voi olla täysin vapaa ennen kuin tietyt ajatukseni ovat läpikäytynä. Ymmärrettynä ja täysin hyväksyttynä. Silloin ne asiat eivät ole niin läsnä ajatuksissani, vaan voin päästää niistä irti.
Antaa niiden leijua tiehensä.
En ehkä saa kirjoitettua asiaa tähän juuri sillä tavalla kuin sen ymmärrän. Ymmärrettävästi.

Henkilö joka särki sydämeni, teki oikean ratkaisun palatessaan vaimonsa luokse. Mikäli hän ei olisi tehnyt tuota ratkaisuaan, en minä olisi kyennyt tekemään tätä avioeroprosessia loppuun, antaa sille ja itselleni aikaa. Eli silläkin on tarkoituksensa.
Hän palaa vielä elämääni. Välillämme oli ja on yhä jotain erityistä.
En että tarvitsisin häntä. En tarvitse tietyssä mielessä ketään, siksi minun on niin helppo hyväksyä hänen ratkaisunsa. Hänellä on oma prosessinsa vielä edessä. Hän teki helpon ja turvallisen ratkaisun, minä taas vaikean, ja raskaan.
En tehnyt sitä hänen takiaan. Päätöstä erota aviomiehestäni. En todellakaan. Tein sen itseni takia, oman hyvinvointini, oman onnelllisuuteni.
Minun takiani. Minun. Ja myös lasteni takia.
Se että edelleen rakastan tulevaa ex-miestäni, tekee tästä vaikeaa. Hyväksyn sen että rakastan. Minä saan rakastaa häntä, vaikka en voi häntä kumppanikseni ottaa enää.

Tässä hetkessä olen onnellinen.
Minun ei tarvitse pelätä mitään, minun ei tarvitse suorittaa mitään.
Vatsani on täynnä herkullista avokadopastaa jota äsken tein, ja söin.
Aurinkokin alkoi hymyilemään, lämmittämään paisteellaan.

Tämä hetki tässä,
on juuri hyvä nyt.

Arki ja äitiys.

Sade heittäytyy alas taivaalta tihkuna, istun keittiön pöydän ääressä kahvikuppi vieressäni, musiikin soidessa taustalla. Spotifyn jokin suosittu lista. Mm.

Olen käynyt aamulla kävelyllä sen jälkeen kun vein pienimpäni hoitoon. Silloin aurinko vielä paistoi, ja sen lämpö tunkeutui iholleni saaden hien pintaan kevyemmin. Ihanaa.

Mietin että ehkä minun pitäisi hieman useammin päivittää kirjoituksiani. Joku käy näitä joskus lukemassa, mutta ei se olekaan se minun pointtini kirjoittaa, lukee kuka lukee. 

Tylsää tavallista elämää ja mielenkoukeroiden pohdintaa, iloa, surua, arkea. Kiinnostaako se ketään?! Aivan samantekevää, sillä minulle tämä on vain kanava kasvattaa itseäni. Minulle itselleni tärkeämpi kuin muille. 

Hymyilen, tylsä on ehkä väärä sana. En koe että elämäni on tylsää, siinä tapahtuu jatkuvasti jotain. Ja olen oppinut huomaamaan sen. Olen avoimempi elämälle. Olen avannut sydämeni elämälle. Ja silloin huomaan myös mitä tapahtuu.

Itseasiassa elämässäni tapahtuu paljon. Suuria asioita, pieniä asioita. Mutta kaikki yhtä merkityksellisiä. Tai merkityksettömiä, miten sen ottaa.

Elämähän on loppujenlopuksi juuri sitä mitä sinä siitä teet. Miten sinä ajattelet. Olen siitä aikaisemminkin kirjoittanut.

Ja tällä hetkellä, toisen eroni jälkeen, olen ymmärtänyt että minä en tarvitse ketään elämääni ollakseni ehjä. Olen tyytyväinen "yksin". Sekin kaksipiippuinen juttu. Loppujenlopuksi en ole koskaan yksin, minulla on rakkaita ympärillä niin paljon. Mutta toisaalta, jokainen ihminen on yksin koko elämänsä. Yksin me seisomme, yksin me elämme, itsemme kanssa. Koko elämän. Loppujenlopuksi olet ja elät vain itsesi kanssa. Et pääse itsestäsi irti. Voit yrittää, ja varmasti moni sitä yrittääkin. Tällä tarkoitan halua päästä todellisuudesta pois, sitä karkuun, turruttaa itseään, kuten huumeilla, alkoholilla.. Toisaalta, todellisuutta sekin.

Eilen. Äitinä, koin suurta huolta ja surua lapsestani, teini-ikäinen, esikoiseni, jolla oli henkisesti todella paha olla. Kipu joka saa hänet satuttamaan itseään fyysisesti. 

Se pistää matalaksi, pistää miettimään. Oman lapsen pahaa oloa on hirvittävä katsoa. Silitin hänen hiuksiaan ja katsoin kun hän itki.

Mutta lapselle tieto siitä, että olen aina läsnä, aina kuuntelemassa, eikä ole mitään asiaa maailmassa mikä jättäisi minut äidin roolistani, toivottavasti auttaa edes asteen verran. Tuo sitä turvaa ja antaa rakkautta. Niitä kaikista tärkeimpiä asioita. Ja valaa luottamusta.

Rakastan lapsiani yli kaiken, he ovat elämäni valo. Kun minusta tuli äiti, olisin voinut sen tatuoida otsaani. Olin niin ylpeä. Muistan vielä kun menin kauppaan yksin, ilman pientä prinsessaani, huomasin välillä "heijaavani" kauppakärryjä, kuin ne olisivat olleet lastenvaunut. Tämä sai  minut aina hymyilemään. Ajatus siitä saa yhä.

Äitiys. Maailman upein ammatti. Maailman upein rooli. Valitettavasti myös niitä väheksytyimpiä "ammatteja". Mikään koskaan ei tule merkitsemään minulle niin paljon kuin äitinä oleminen.

Lasten kanssa minä kasvatan samalla itseäni. He kasvattavat minua siinä missä minä heitä.

Äidin arki osaa olla hektistä, enkä nyt väheksy isyyttä, en todellakaan. Ihan yhtälailla merkitystä on isyydellä, mutta puhun nyt vain äitiydestä, sillä olen äiti, en isä. Yllätys, yllätys. :)

Minulla, monen lapsen äitinä, jotka ovat eri-ikäisiä ja tarpeet erilaisia, arkirumba on aikamoista. Varsinkin nyt yksin ollessani. Mutta oma on valintani ja perheemme voi nyt paremmin kun olen eronnut. Omaan jaksamiseeni saan tukea, enkä pelkää pyytää apua, tai myöntää sitä että aina ei vain jaksa.

Välillä olen sulkeutunut vessaan itkemään väsymystäni, ja sallin sen itselleni. Minulla on lupa olla myös väsynyt. Ja kerron sen myös lapsilleni. Välillä huudan, en ole täydellinen. Yritän tosin välttää sitä, joskus se vain on vaikeampaa jos on väsynyt. Silloinkin selitän sen lapsilleni. 

Haluan opettaa heille että on lupa tuntea ja näyttää tunteensa. Haluaisin heidän oppivan sen että tunteista on myös hyvä puhua, eikä mikään aihe ole sellainen mistä ei voisi puhua.

Olen itse avoin keskustelemaan mistä hyvänsä. Ei ole aihetta joka minusta olisi tabu. Miksi olisi? Olen sinut kaiken kanssa. Mikä tärkeintä, olen sinut itseni kanssa.

Arki on raakaa työtä, oma asenne ratkaisee.

Välillä jätän huoletta arkiset askareet tekemättä, eivät ne tekemällä katoa. Lähden mielummin vaikka puistoon pienempieni kanssa nauttimaan ulkoilmasta ja heidän kanssaa olosta. Kyllä kotia kerkiää puunata ja siivota. Asia kerrallaan, ja tärkeysjärjestykseen.

Hyvä äiti ei tarkoita sitä että koti on siisti ja aina täydellinen. Ei, se tarkoittaa aivan muuta. Se on sitä mitä sinä annat lapsellesi. Läsnäoloa. Aina ei tarvitse olla keksimässä jotakin erikoista mitä tehdä. Arkiset asiat ovat niitä mitkä eniten merkitsevät. Pienet ilot elämässä.

Ole läsnä lapsesi elämässä, näytä että sinua kiinnostaa. Nauti siitä, se merkitsee lapselle paljon. 

Elän päivän ja hetken kerrallaan,

nautin elämän tuomista asioista.

En elä menneessä, enkä tulevassa.

Menneisyyden kanssa olen sinut. 

Tulevaisuus on arvoitus.

Ymmärrys

Ymmärrys ja todellisuuden kohtaaminen. Läsnäolo hetkessä.

Olen vihdoin saanut uuden tietokoneen ostettua, joten kirjoittaminen helpottuu hieman.
Musiikki soi taustalla, kuten usein tekeekin. Vahvasti mukana elämässäni.
Harvinaista, olen kotona yksin, ei ole vastuuta kenestäkään juuri nyt. Ja tällä tarkoitan lapsiani. Isommat ovat omalla isällään, pienimmät muutaman tunnin omallaan. Harvinaista herkkua minulle. Ja nautin.

Ymmärrykseni itsessäni lisääntyy.
Olen aikaisemmin kirjoittanut ihmisestä joka särki sydämeni. Ihminen, joka ei ole enää fyysisesti läsnä elämässäni.
Se mitä en ole nyt kertonut, on se että olen kuullut hänestä.
Olin menossa tapahtumaan jossa tiesin hänen olevan läsnä, mutta kohteliaana ilmoitin hänelle että olisin tulossa. Häneltä tuli seuraavana päivänä lähestulkoon paniikinomainen viesti facebookin mesen kautta jossa kertoi että en tule pääsemään hänen lähelleen ja hänellä on kaikki tarvittavat ihmiset nyt ympärillään.
Täytyy sanoa että minulla kesti hetki edes tajuta että viesti oli juuri häneltä. Niin paljon tuskaa ollut pitkään, ja odotusta.
Hän selitti palanneensa takaisin yhteen vaimonsa kanssa. Että hän rakastaa vaimoaan kaikista eniten. Uskomatonta kyllä, minuun ei koske tämä tieto. Ei. Minä ymmärrän. Ja hyväksyn tilanteen. Tiedän miten asia on, ja niin tietää hänkin, vaikka ei myöntäisi asiaa juuri nyt.
Miksi hänelle olisi ongelma olla minuun yhteydessä ystävänä, ellei hän tietäisi että minä sekoittaisin hänen päänsä ja maailmansa? Sen takia hän ei halua olla yhteydessä, tietää tunteensa olevan vahvemmat minuun kuin kehenkään. Hän ei halua sekoittaa helppoa ratkaisuaan. Eikä se minua haittaa. Tiedän että hän palaa elämääni, menee siinä kuukausia tai vuosia. En voisi olla asiasta yhtään varmempi. Tiedän että hän tulee seisomaan oveni takana vielä. Kädet housujen taskussa, katse epävarmana. Näen jopa että se on kylmää aikaa.. pimeää aikaa vuodesta. Näin näen.

Olen ymmärtänyt sen että en haluaisi edes häntä elämääni juuri nyt. En vain halua sitä. En olisi valmis siihen mitä se toisi tullessaan.
En, ymmärsin sen tässä muutama päivä sitten. Haluan nyt vain tehdä eroprosessin rauhassa, tottua siihen ja olla itsekseni.
Parisuhdetta sen perinteisessä merkityksessä en kaipaa. En halua olla sidottu, enkä halua sitä enää koskaan. Enkä edes voisi olla sidottu. Ajatukseni ja olemiseni ovat muuttuneet. Minä olen muuttunut. Ei, käytän väärää sanaa. En ole muuttunut. Olen vain ymmärtänyt.
Eli sillekin täysin tarkoituksensa että hän päätti palata yhteen vaimonsa kanssa. Hyvä näin.

Minun olemiseni. Minulla on kaikkea ympärilläni mitä nyt haluan ja "tarvitsen". Kaikki ajatukset ja ymmärrys asioista lähtee minusta itsestäni. Työkalut siihen ymmärtämiseen tulevat välillä ulkopuolelta, mutta kaikki, niin kaikki, on itsestäni kiinni.
Yllätän itseni, jos en päivittäin, niin ainakin viikottain. Huomaan ymmärtäväni asioita eri tavalla kuin ennen, uskaltavani enemmän kuin ennen.
Olen ehjempi kuin koskaan.

Liekö ollut sattumaa, että samana päivänä kun sydämeni särkenyt ihminen otti yhteyttä ja kertoi miten asiat ovat, samana päivänä kannoimme tulevan exmieheni kanssa hänen huonekalunsa ulos tästä talosta. Koin mielettömän vapauden tunteen. Kaksi suurta taakkaa putosi "harteiltani". Saivat lopun. Pisteen lauseen perään. Kaksi kirjaa sulkeutui yhtä aikaa.
Eräs ystäväni sanoi kun soittelimme sinä iltana, että hän kuulee sen äänestäni. Hyvän olon, pudonneen taakan.

Olen vapaa.
Tunne on uskomaton.

"Kahleet menneisyyden

avaavat oven tulevaisuuden.

Tätä hetkeä hengitän,

sisimmästä pois kaikki mitä jännitän.

Tunnen sykkeen elämän,

Hymyilen."

Avioeron tuskaa

Avioero.

Sana, joka pysäyttää. Sana jolla on niin suuri merkitys, ja joka pitää sisällään niin paljon.

Olen eronnut kerran. 

Nyt eroan toisen kerran. Tätä kertaa en olisi halunnut.

Ensimmäinen ero oli suhteellisen helppo. Vaikka lapsia oli kuvioissa, silti, minun sisimpäni ja rakkauteni oli erilainen kumppaniani kohtaan.

Tämä "vastasyntynyt" eroni on vaikempi. Pitkään pohdittu asia, ja päätös joka oli raskas tehdä. Mies jonka kanssa ajattelin vanhat päiväni viettää. 

Mutta en voi ummistaa silmiäni todellisuudelta. Rakkaus on rinnassani yhä, siksi itkenkin, sillä minuun koskee. Koskee erota ihmisestä jota rakastaa, mutta tuskallinen totuus on että suhteella ei ole pohjaa. Luottamus meni jo monia vuosia sitten, eikä se ole tullut takaisin. Päinvastoin, se on saanut kolhuja vain lisää.

Ei tämä asia tarvitse täydellistä selitystä. Vaikka miten koskee, ja vaikka miten kaipaan hyviä puolia tässä ihmisessä, se ei auta unohtamaan sitä miten minuun koskee myös hänen kanssaan. Miten huonosti voin.

En olisi uskonut että käyn myös tätä surua tällä tavalla läpi, kuten teen. Kipu joka tuli vasta jälkikäteen. Tajuntaani iski, että meillä ei tule olemaan niitä hyviä hetkiä samalla tavalla yhdessä enää koskaan. Ne ovat poispyyhittyjä. Ikuisiksi ajoiksi.

Minun on parempi olla näin. Joku voi ajatella että ajattelen itsekkäästi. Ei, sitä minä en tee. Minä ajattelen omaa hyvinvointiani, sillä minä itse elän itseni kanssa joka ikinen päivä. Ei kukaan muu. Minun pitää olla rehellinen itselleni. 

Olen aina ollut ihminen joka on pistänyt kaikki muut oman hyvinvoinnin edelle, ja teen sitä omalla tavallani yhä. Mutta ymmärrän myös että oma hyvinvointini on oman elämäni a ja o. Ilman sitä en voi olla antamassa hyvinvointia muille.

Jokainen ero on erilainen. Jokainen ero oma yksilönsä. Mikään ero ei ole samanlainen toisen kanssa. Mutta prosessi yleensä suhteellisen samankaltainen. Välillä enemmän kipua, välillä vähemmän. Saattaa toki olla "helppojakin" eroja, mutta niistä minä en tiedä. Joten niistä en myöskään voi kirjoittaa.

Erossa osapuolia on aina kaksi. Toinen saattaa olla jätetty ja silloin toisesta tulee jättäjä. Tai kuten ensimmäisessä erossani, teimme yhteispäätöksen. Mutta hän koki tuskaa sen jälkeen kun ymmärsi että minä en pyörräkään päätöstä, vaan halusin oikeasti erota. Ja siinä vaiheessa minä olin jättäjä.

Jättäjä olen myös tässä erossani. Erossa joka jättää minuun syvän jäljen. Prosessi joka tulee vaatimaan minulta myös pitkän ajan sopeutua täysin tähän.

Painan pääni ja huokaisen. Kipu ja kaipuu rinnassani sykkivät, ja annan niiden olla läsnä. En pakene. Hyväksyn sen että saan tuntea ikävää ja surua. Hyväksyn sen että minun on annettava vain olla.

En kaipaa parisuhdetta. En halua sitä. Tiedän sen ja tunnen sen. En ole ehjä edellisestä. Enkä minä tarvitse toista ihmistä ollakseni ehjä. 

Kaikki ajatusprosessi mitä olen käynyt läpi, ja mitä käyn yhä, opettaa minua.

Kaipaan kyllä toisen ihmisen läsnäoloa, läheisyyttä.. Kosketusta, asioiden jakamista. Mutta en tarvitse niitä samalla tavalla.

Minulla on elämässäni tällä hetkellä kaikki tarvittavat ihmiset, joilta saan mitä "tarvitsen". Minulta ei puutu mitään.

Se mitä elämä päättää eteeni heittää, on aivan toinen asia. Ne asiat otan vastaan sitä mukaa kun ne ilmenevät.

En halua murehtia etukäteen.

Tiedän että elämä kantaa.

Sen se tekee.

Todella.

Hyvä äiti

Valvooko hyvä äiti,
Vaikka miten väsyneenä,
Silmät ristissä, kirveltäen.
Istuu puoli unessa,
Odottaa kolahdusta oven.
Onko se hyvän äidin merkki?
Vai jotakin muuta,
sanatonta.

Minä istun ja odotan,
tytärtäni,
Kotiin saapuvan.
Haukottelen,
Silmiä hieraisen.
Kello paljon yli puolen yön,
Kietoutuu huoli lailla mustan vyön.
Tytär nuori neiti vielä,
Kokematon, elämän oppitiellä.

Haluaisin kovasti nukkumaan,
Tiedän, odotukseni kohta palkitaan.
Väsymykseni saa päässä takoamaan,
päänsärky tekee tuloaan.

Huoli omasta lapsesta,
Se ei koskaan katoa.
Syvälle sydämeen piirretty on,
Kuvat lasten,
Rakkauteni heitä kohtaan,
Rajaton.