Kaksoisliekistä toiseen?

Tänään ymmärsin erään asian, joka on painanut mieltäni valtavasti.

Olen pelännyt mennä eteenpäin elämässäni eron jälkeen. 

Olen pelännyt, että jos kohtaan ihmisen johon rakastun, menetän mahdollisuuden ihmiseen joka on kaksoisliekkini. Jos hän päättäisi elämääni joskus tulla takaisin.

Ymmärsin tänään ettei niin ole.

Koska ainut johon voisin rakastua ja päästää elämääni, on joko toinen kaksoisliekki tai yhtä korkeavärähteinen sielu.

Merkit viittaavat vahvasti siihen että minulla on toinen kaksoisliekki tulossa. Olen nähnyt unia, enteitä, niissä minulle on mainittu usein kaksoisliekki. Unien kautta olen myös saanut henkimaailman näkyviin paremmin ja enkelit. Näen nyt heidät unitilassani. Ja tiedän unessa olevani unitilassa.

Mutta siis, minun piti nyt kirjoittaa tuosta toisesta kaksoisliekistä.

Vielä kesällä olin vahvasti sitä mieltä että kaksoisliekkejä ei voi olla kuin yksi. Ei millään. Koska sielu ei voi jakautua kuin kahteen. Mutta miksi ei voisi? 

Kuten eräs rakas ystäväni, sieluni sisko, sanoi, että saadaanhan synnytyksissäkin kolmosia ja nelosia.. Ei vain kaksosia. :) Tietenkin taustalla on nyt myös se että universumi heitti sieluni siskon eteen, vaikka hänkään ei olisi uskonut, niin toisen kaksoisliekkinsä. Nämä molemmat ovat hänen elämässään läsnä myös fyysisellä tasolla. Hän oli pitänyt tätä lähes mahdottomana omalla kohdallaan, mutta universumi päätti näyttää toisin. Ja he kaikki kolme ovat liekkejä keskenään. Uskomatonta, mutta niinhän se menee. Jos on liekki yhdelle ja sitten toiselle, niin myös nämä toiset ovat liekkejä keskenään. Mutta absoluuttinen totuushan tämä ei ole, tämä on vain minun ja läheisteni ajatusmaailma mutta mielestäni hyvin järkeenkäypä. Kaksoisliekkiydestä muutenkin kerrotaan suomen kielellä hyvin vähän, ja jokaisella se matka on erilainen, vaikka päämäärä sama. Päämäärä on matka sinuun itseesi. Sinä.

Kaksoisliekkisuhteen päämäärä ei myöskään ole fyysinen yhdistyminen, se ei ole tärkeintä, vaan se että energoissa ollaan yhtä. Että löydetään yhteinen polku valotyöhön, on se sitten millainen vain. Se että tunnistaa pyyteettömän rakkauden itsessään ja muita kohtaan. Ei vain kaksoisliekkiään.

Tämä matka vaatii valtavan määrän työstöä. Omassa itsessä. Ensisijassa asioiden hyväksyntä, irtipäästäminen, oman egon tunnistaminen ja sen rakastaminen. Antaen egon olla läsnä, mutta ei anna sen hallita, vaan pikkuhiljaa hiljentää sen ääni joka huutaa pelosta ja kauhusta, kaikesta epäröinnistä ja negatiivisesta. 

Pitää kohdata omat pelkonsa ja käytösmallinsa, joista monet juontavat juurensa entisistä elämistä saakka. Tie on vaikea ja raskas. Tunnelukkoja valtava määrä, ja opetettuja käytösmalleja joista pitäisi päästä eroon. Kohdata tunne, hyväksyä se, työstää sitä, ja yrittää katsoa sitä itsensä ulkopuolelta. Ja päästää irti.

Monilla on valtava kiire fyysiseen suhteeseen kaksoisliekkinsä kanssa mutta sillä vain vaikeutetaan omaa työstöä. Se on valtavan vaikeaa kun toinen on läsnä ja vie sinun jokaisen hetken ajatuksistasi, ja tunteesi häntä kohtaan ovat niin suuret ettei niillä ole pohjaa. Se magneettisuus joka pitää sinut kiinni tässä toisessa, eikä päästä irti, tekee lähes mahdottomaksi oman työstön.

Kaksoisliekit ovat samaa energiaa, samaa taajuutta, eikä liekkien välistä sidettä voi katkaista.

Olen energeettisesti yhteydessä omaan rakkaaseen kaksoisliekkiini koko ajan. En tiedä tiedostaaako hän sitä vai ei, mutta en sitä pohdikaan, enää. Unitilassa korkeimmat  minämme kommunikoivat, ja siksi minusta tuntuu että olen häneen jatkuvassa yhteydessä vaikka emme ole.

Voisi tietenkin nuo unitilat merkitä sitäkin että hän olisi valmis fyysisesti yhteydenpitoon mutta en oikein usko. Tottakai kaipaan häntä aivan huikeasti, mutta hyväksyn sen nyt. Kaipauksen. Saan kaivata häntä.

Hassuinta tässä kaikessa on, että nyt, kun ajattelen niin kaikessa on järkeä. Siinä on järkeä että elämääni tulisi toinen kaksoisliekki, jonka kanssa ehkä alan rakentamaan suhdetta jossain vaiheessa. Eikä minulla ole pelkoa siitä jos, tai siis kun, vanha liekkini päättää tulla elämääni, sillä hän mahtuu siihen silloin täydellisesti.

Tämä on avannut minussa lukon. Se napsahti auki tänä aamuna ja tunnen miten taakka valui minusta pois.

Minulle itseasiassa tehtiin tarot-tulkinta kesällä, ja tulkinnan tehnyt kertoi että minulle on tulossa elämääni toinen yhtä korkeavärähteinen kuin kaksoisliekki. En halunnut silloin uskoa tätä, sillä halusin oman liekkini, ja halusin hänen kanssaan selvittää asiat. Nyt ymmärrän ettei minun tarvitse. Sen aika tulee kun tulee.Eikä tässä mitään selvittämistä enää edes ole.

Miten nämä asiat ovatkaaan kaikessa monimutkaisuudessaan hyvin yksinkertaisia..

Olen onnellinen. Olen vapautunut. Olen rakastunut ja rakastan.

Rehellisyyteen herääminen

Ymmärrän valehdelleeni itselleni. On ollut asioita jotka olen peittänyt onnellisuuteni alle, koska en ole halunnut niitä kohdata. Ja loppujen lopuksi huomaan olleeni kuitenkin epävarma itsestäni, vaikka olin kuvitellut että hyväksyn itseni juuri tämmöisenä kuin olen, huomaankin kutoneeni vain verkkoa ympärilleni ja olen antanut auringon paistaa.

Päätin kohdata maton alle lakaistuja asioita. 

Otin tietyn päivän, pistin puhelimen äänettömälle, kynttilät palamaan. Istahdin alas, vihko ja kynä edessäni. Hetken hiljaisuuden jälkeen sanat valuivat ulos itsestäni. Mutta suutuin itselleni sillä huomasin niissäkin sanoissa kieltäväni, ..liian pehmeitä sanoja, kuin yrittäisin varjella itseni. Sanat muuttuivat vihaisiksi, itseäni kohtaan. 

Sitten vaihdoin ajatuksen suuntaa toisaalle. Asiaan jota olen myös yrittänyt peittää, sillä siihen paistaa niin suuri suru, niin syvä suru että se raastaa rintaa nytkin ajatellessani. Ja se menee niinkin syvälle kuin yhteen entiseen elämääni. Lapseni menetykseen. Lapsen, joka on nyt tänä vuonna tähän elämääni tullut takaisin. Tämä lapsi nostattaa minussa valtavasti kipua, ja valtavasti rakkautta ja sellaista sielujen sidosta mitä ei voi selittää ellei sitä ole kokenut.

Annoin sanojen täyttää paperia, kyyneleet valuen, ja kun tajusin mitä kirjoitin, minulta pääsi äänekäs parku. 

Se kumpusi niin syvältä sisältäni että harvoin itken sillä tavalla. Kynä jäi vihon päälle pöydälle kun käperryin sohvan nurkkaan ja ulvoin. 

Koko päivä meni minulla siihen että itkin, välillä nukuin, kun siihen oli hetken mahdollisuus. Illalla tunsin olevani jyrän alle jäänyt. Mutta puhdistunut.

Tämä käynnisti prosessin joka päästi minut lähemmäs itseäni. Oivalsin asioita, ja huomasin että minun on oltava rehellinen itselleni. 

Oivalluksia tulee jokaiselle vähän väliä, ja vaikka niillä ei aina juuri siinä hetkessä olisi suuri merkitys, niin jossain ja jolloin tavalla ne tulevat esiin ja muistat ne.

Tuntuu että tämä viikko on ollut moninpaikoin tärkeä minulle. 

Sanat eivät riitä kertomaan miltä tuntuu olla rehellinen itselleen. Raadollisen rehellinen. Sillä mitä me loppujenlopuksi pelkäämme? Ja miksi? Pelkokin on vain ajatusten tuottama tunne, jota ei ole olemassa. Se on vain ajatuksissa.

Ymmärrän, että jos en luota itseeni, siinä mitä tunnen tai asioita joita mielessäni näen.. Jumitan paikoillani. En kertakaikkiaan pääse kasvamaan itsessäni, en päästä omaa valoani loistamaan.

Ja myös se tärkeä asia, kuin itsensä täydellinen hyväksyminen. Huomaan ajattelevani nyt eri tavalla. Huomaan että se, etten ole hyväksynyt itseäni, tai ulkoista kuortani, johtuu hylkäämisen pelosta. Etten kelpaa. Mutta miksi en kelpaisi? 

He jotka rakastavat minua juuri tämmöisenä, koko pakettina, he näkevät sen mitä olen, eivät sitä mitä haluavat nähdä.

Ja miksi en näkisi itseäni samalla tavalla, kuin he? Minä luulin hyväksyväni itseni, mutta kun universumi paiskasi asian päin näköäni, jouduin myöntämään valheeni. 

Universumilla on hauska tapa toimia. :)

Rakkautta!

Sadepäivän ajatuksia

Sunnuntai, sadepäivä. 

Siitä huolimatta kävin tuulettamassa itseäni muutaman tunnin ajan ulkona iltapäivällä, musiikkia toki kuunnellen. Nautin siitä kun vesipisarat tipahtavat kasvoilleni, vilvoittaen, saaden tuntemaan elämän. Kaipasin jälleen vanhojen mäntyjen luokse, kuten yleensä aina. En tiedä mikä niissä on, mutta jokin.. jokin vain vetää minua niiden puoleen.

Kaipaan nykyään omaa tilaa, omaa rauhaa, ja jopa sitä hiljaisuutta, aivan valtavan paljon. Se on suuri muutos minussa itsessäni. Toki musiikki on aina ollut sellainen joka antaa minulle paljon voimaa, sitä se on edelleen. Mutta enää en kotona ollessa sitä juurikaan kuuntele vaan nautin hiljaisuudesta.

Tajusin eilen että In this moment nimisen yhtyeen kappaleet kertovat kaksoisliekkiydestä ja sen tuskasta ja kasvusta. Ainakin suurin osa. Viime vuonna huudatin kovasti laulua "the fighter". Rakastuin siihen heti, sekä laulajan Maria Brinkin ääneen. Se on erikoinen ja viehättää. 

Laitan linkin laulusta tähän seuraavaksi.

The Fighter

Luonto.

Mikä ihana voimavara se onkaan. Miten paljon mielihyvää se tuottaa. Minulle ainakin. Auttaa hiljentymään, ja usein huomaan pysähtyneeni tilaan jota voisi sanoa meditatiiviseksi. Luonnossa siirryn aivan omaan maailmaan. Rauhan tilaan. Silloin olen läsnä hetkessä. Nautin tuoksuista, ihastelen kaikkea ja elinvoimani pursuaa. Rakkauteni pursuaa.

Olen aina rakastanut luontoa ja metsässä oloa, mutta nyt, kaiken itsetutkiskeluni myötä, se on piirtänyt itsensä minuun. Olen aivan eri taajuudella energoissani metsässä nyt kuin mitä olen koskaan ollut.

Muutenkin muutokset itsessäni ovat suuret. Annan itselleni luvan olla herkkä. En enää peitä sitä että itken herkästi, en peitä sitä että minusta tuntuu kuin sydän revittäisiin rinnasta kun alkaa ahdistamaan jokin asia, kuten kun jotain kohdellaan kaltoin, tai kiusataan. Sisälläni nousee raivo, joka saattaa puhjeta kyyneliin. Haluan antaa itseni olla herkkä. 

Ymmärrän sen nyt, että se on sitä mitä olen aina ollutkin. 

Pienenä kasvatin muurin ympärilleni, en halunnut olla herkkä, koska olisin ollut poikkeava. Eikä minulla ollut ketään kenen kanssa olla, juuri se oma itseni joka olen. Joten muokkauduin ympäristön mukaiseksi.

Siksi minun on ollut niin vaikeaa päästä tähän pisteeseen itseni kanssa.. Mutta jälleen kerran kiitos kuuluu liekilleni. Ihmiselle, joka on niin vahvasti kytköksissä minuun että.. se tuntuu niin hyvältä. Vaikka emme ole missään tekemissä, emmekä tule varmaan vuosiin olemaankaan. Mutta se päivä koittaa kyllä vielä. En tosin istu odottamassa sitä päivää vaan jatkan eteenpäin.. Ja otan vastaan mitä elämä tuo. 

Voi olla että olen näitä samoja asioita ladellut aikaisemminkin, mutta niinhän sitä sanotaan että kertaus on opintojen äiti. *hymyilen*

Minulla on niin hyvä olla tällä hetkellä. Rakkaus rinnassani on syvä. Se on vallannut kokonaan minut ja pakahdun.

Minun rakkaat ystäväni ovat sanoneet että olen rakkaus, koska se on minussa niin vahvana. En osaa itse selittää, ja heidän sanojaanhan ne on. Miten he näkevät ja tuntevat minut. Ja he näkevät ja tuntevat minut paremmin kuin kukaan muu. (kaksoisliekkini lisäksi)

Nyt alkaa olemaan uniaika ja malttamattomana odotan nukkumaanmenoa, rakastan nukkumista.

Hyvää yötä,

kauniita unia.

Rakkautta teille <3