Pienessä ajassa olen oppinut ja kasvanut jopa luvattoman paljon. Olen käynyt läpi, ja käyn yhä, suurta kasvun aikaa.
Ymmärrys elämästä, ajatuksista, olemisesta, aivan kaikesta, on laajentanut minua henkisesti räjähdysmäisesti.
Kuluneet puoli vuotta ovat antaneet minulle jotain mitä en olisi ikinä osannut kuvitellakaan.
Hyväksyn itseni, juuri sellaisena kuin olen. Hyväksyn ajatukseni, hyväksyn tunteeni. Luotan sydämeeni, etsien yhä ituitiotani, haluten vahvistaa sitä. Uskon itseeni. Luotan siihen että rakkaus on aina läsnä, vaikka fyysisesti sen jakaminen ei olisi mahdollista aina. Tunne säilyy sydämessä. Kukaan ei voi sitä viedä pois eikä turmella.
Uskon kohdanneeni pariliekkini, sielunkumppanini. Ja hyväksyn sen että hän ei ole -ainakaan juuri nyt- läsnä elämässäni. Hän on silti läsnä sydämessäni. Se riittää.
Tiedän että tämän kohtaamisen jälkeen mikään ei ole enää samoin, minä en ole enää sama joka aiemmin olin, olen enemmän. Hän herätti todellisen minäni. Eikä kukaan voi antaa minulle mitä hän antoi.
Hyväksyn sen.
Olenkohan etsinyt häntä jo monen elämän ajan?
On harvinaista kohdata toinen puolikkaansa, ihminen joka täydentää sinua. Ihminen jonka kanssa tuntuu että hänen luonaan on kotisi. Hän on kuin vanha rakas flanellipaita. Hänen kanssaan on helppo olla. Hän herättää tunteet tavalla jotka saavat hämmästymään. “Koska en kai minä nyt tuohon voi.. miten se on mahdollista?” Etsit virheitä ja löydätkin niitä, mutta ne eivät merkitse mitään sen rinnalla mitä hän sinulle antaa henkisesti, ja miten hän saa sinut tuntemaan.
Kohtaaminen ei ole helppo. Se tuo tullessaan niin rajuja tunteita että niiden käsittely saattaa olla liian vaikeaa, jopa pelottavaa. Sitä saattaa paeta.
Minä ymmärrän.
Vihdoinkin.
Ymmärrän. Pariliekistä enemmän Päivi Kaskimäen kirjoituksessa "Pariliekit elämän keväässä":
http://hidastaelamaa.fi/?s=pariliekki
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti