Tarina

Ujo tyttö kohtaa ujon pojan. He kävelevät kirkkaana talvi iltana vierekkäin,  pakkaslumi narskuu heidän askeleistaan. Sanat ovat harvoja,  he näkevät toisensa ensi kertaa, eivätkä ole koskaan olleet vastaavassa tilanteessa. Kirjoitettuja sanoja he ovat vaihdelleet jo pitkään, mutta nyt, he eivät tiedä mitä sanoa. Ujostuttaa katsoa toista. Sanat takertuneina kurkkuun. Silti tuntevat lämmön toisistaan.

Vuosikymmen jos toinenkin vierähtää ja he tapaavat uudestaan. Poika on kasvanut mieheksi ja tyttö naiseksi,  heillä on molemmilla lapsia ja paljon iloja ja suruja on mahtunut kuluneisiin vuosiin.
Sanoja löytyy koko ajan. He kertovat toisilleen kaiken. Ymmärtävät toisiaan. Ja he vetävät toisiaan puoleensa silmittömästi. He rakastuvat. Se hämmentää heitä molempia. Muutaman kuukauden ajan he jatkavat ajatusten vaihtoa intensiivisesti. Näkevätkin toisensa muutaman kerran. Suutelevat. Sen pidemmälle he eivät mene.
Mies lupaa että vaikka mitä tapahtuisi,  naisella olisi aina erityinen paikka hänen sydämessään.
Tämän jälkeen mies vähin äänin katoaa naisen elämästä, jättää jälkeensä hiljaisuuden. Nainen ihmettelee, ei voi uskoa todeksi. Nainen kärsii. Mies ei vastaa. Naiseen koskee valtavasti, sydän vuotaa verta. Hän itkee iltaisin, kunnes hyväksyy asian, antaa sisimmässään anteeksi miehelle ja hänen olonsa helpottaa hieman.
Kaikelle on tarkoituksensa.
Nainen tietää mitä kaikkea kuluneet kuukaudet miehen kanssa hänelle antoivat. Hän ymmärtää mistä kiittää miestä. Hän kokee pientä mielenrauhaa. Toistaiseksi.

Se miten tarina päättyy,  en osaa sanoa. Oliko kaikki hetken huumaa ja valetta, vai perustuiko se johonkin niin aitoon, että se kestää läpi vuosien ja odottaa vain omaa aikaansa milloin jatkua..